Joalin Loukamaa kertoo uutuuskirjassa perheensä kauhunhetkistä: ”Koko perheen henkeä uhattiin”
Sometähti ja tanssija Joalin Loukamaan, 19, elämästä ilmestyi tiistaina äänikirja Joalin – Mun polku unelmiin (Audiomaa), jonka on kirjoittanut hänen äitinsä Johanna Loukamaa, 40.
Kirjassa Joalin kertoo elämästään syntymästään aina tähän hetkeen asti ja avaa myös vaikeimpia hetkiään, sekä paljastaa perheensä dramaattisia hetkiä ajalta, kun perhe asui vielä Meksikossa.
Huumejengeistä ja -kartelleista tunnetussa Meksikossa tanssikoulua pyörittänyt Joalinin perhe joutui yllättäen paikallisen huumekartellin kiristämäksi.
– Äidilleni soitettiin ja koko perheen henkeä uhattiin, ellemme maksaisi kuukausittaista suojelurahaa, Loukamaa kertoo kirjassa.
Perhe tiedosti, että tilanne oli vakava ja tämän vuoksi he vaihtoivat puhelinnumeronsa. Myös kaikki tanssikouluun liittyvä tieto poistettiin somesta. Vain muutamassa viikossa perhe teki päätöksen paeta Meksikosta Suomeen.
Joalinin äiti pelkäsi myös, että kartelli saisi vihiä Joalinin urasta huippusuositussa Now United -popbändissä.
– Jos he saisivat tietää, kuka sinä olet, niin he kuvittelevat vielä, että meillä on rahaa ja tekevät vielä jotain pahempaa, Johanna-äiti kauhistelee Joalinille kirjassa.
Joalinille muutto Meksikosta oli kova paikka, vaikka hän ymmärsi sen olevan välttämätöntä perheen turvallisuuden kannalta.
– Olin silloin toisella puolella maapalloa Now Unitedin kanssa ja oloni oli toivoton, Joalin kertoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”