Kuva: MTV3
Juontaja Mikko Kekäläinen vietti pitsihääpäivää Kristiina-vaimonsa kanssa – ”Avioliitto on meidän laji”
Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen on ollut naimisissa vaimonsa, Kristiina Kekäläisen, kanssa jo 13 vuotta. Pariskunta vietti pitsihääpäiväänsä 19. tammikuuta, ja juhlan kunniaksi Mikko julkaisi tilillään kuvan pariskunnan häistä.
Kuvan oheen Mikko on kirjoittanut koskettavan muistelutekstin.
– Jo 13 vuotta sitten Sulle näytti olevan ihan selvää, miten tää homma menee. Minä olin vähän kujalla, niin kuin monesti myöhemminkin, hän aloittaa päivityksensä.
Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen klikkaamalla tästä. Mikko muistaa, että pariskunnan hääpäivänä satoi lunta. Hän kertoo, että hääjulhaa vietettiin onnellisten ihmisten ympäröimänä. – Musta tuntuu, että avioliitto on meidän laji, Mikko päättää herkän päivityksensä. Suosikkijuontajan kuvajulkaisuun on kerääntynyt alle vuorokaudessa yli sata onnittelukommenttia ja yli 2 000 tykkäystä. – Söpöliinit, kirjoittaa entinen painija Petra Olli kahden sydänemojin kera. – Ihanat onnea, toivottaa puolestaan uransa viime vuonna lopettanut nyrkkeilijä Elina Gustafsson. Lue myös: Puoli seitsemän -juontaja Mikko Kekäläinen ja Kristiina-puoliso tekevät paljastuksen intiimielämästään: ”Siten, että näytän tissit” Mikko Kekäläinen avautuu somessa Susanna Laineen lopettamispäätöksestä: ”Vetää palkeet tyhjäksi” Vappu Pimiä pulahti avantoon ja antoi miehelleen yksinkertaisen tehtävän – härski lopputulos naurattaa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!