
Juontaja Mikko Kekäläinen vietti pitsihääpäivää Kristiina-vaimonsa kanssa – ”Avioliitto on meidän laji”
Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen on ollut naimisissa vaimonsa, Kristiina Kekäläisen, kanssa jo 13 vuotta. Pariskunta vietti pitsihääpäiväänsä 19. tammikuuta, ja juhlan kunniaksi Mikko julkaisi tilillään kuvan pariskunnan häistä.
Kuvan oheen Mikko on kirjoittanut koskettavan muistelutekstin.
– Jo 13 vuotta sitten Sulle näytti olevan ihan selvää, miten tää homma menee. Minä olin vähän kujalla, niin kuin monesti myöhemminkin, hän aloittaa päivityksensä.
Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen klikkaamalla tästä.
Mikko muistaa, että pariskunnan hääpäivänä satoi lunta. Hän kertoo, että hääjulhaa vietettiin onnellisten ihmisten ympäröimänä.
– Musta tuntuu, että avioliitto on meidän laji, Mikko päättää herkän päivityksensä.
Suosikkijuontajan kuvajulkaisuun on kerääntynyt alle vuorokaudessa yli sata onnittelukommenttia ja yli 2 000 tykkäystä.
– Söpöliinit, kirjoittaa entinen painija Petra Olli kahden sydänemojin kera.
– Ihanat onnea, toivottaa puolestaan uransa viime vuonna lopettanut nyrkkeilijä Elina Gustafsson.
Lue myös:
Mikko Kekäläinen avautuu somessa Susanna Laineen lopettamispäätöksestä: ”Vetää palkeet tyhjäksi”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!