Kaksosia odottava Nadia Ammouri avautuu vaikeasta asiasta, jonka on raskaana ollessaan kohdannut – ”Olen tuntenut isompaa yksinäisyyttä kuin koskaan aiemmin”
Nadia Ammouri odottaa parhaillaan kaksosia puolisonsa, nyrkkeilijä Amin Asikaisen kanssa. Hän on kertonut raskausajastaan avoimesti omalla Instagram-tilillään.
Tuoreessa julkaisussaan Nadia puhuu rehellisesti vaikeista tuntemuksistaan, joita on kokenut odotuksensa aikana. Hän on julkaissut Instagramin Stories-osioon kuvan, jossa poseeraa raskausvatsansa kanssa. Kuvan ohessa Nadia kirjoittaa yksinäisyydestä.
Nadia on tuntenut olonsa poikkeuksellisen yksinäiseksi juuri nyt, kun hän tarvitsisi eniten tukea elämässään.
– Välillä musta tuntuu, että raskaana ollessa saa vähiten apua ihmisiltä, joilta oikeasti sitä pitäisi saada, Nadia toteaa Stories-postauksessaan.
– En tiedä mistä tää johtuu? Tämänkin raskauden ajan olen tuntenut isompaa yksinäisyyttä kuin koskaan aiemmin, hän kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Joulukuussa Nadia kirjoitti Instagramissa äitiydestä. Hän paljasti tuolloin, ettei hän nuorempana unelmoinut äitiydestä.
– Minusta ei ikinä pitänyt tulla äitiä. Niin ajattelin. Nykyään minulla on kohta niin iso perhe kuin sijaisperheeni oli, Nadia kirjoitti.
– Aika ajoin pysähtyy miettimään elämäänsä. Sitä kuljettua matkaa. Omalla kohdalla asioiden piti mennä juurikin näin, hän summasi.
Lue myös:
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn