Karu totuus Markus Räikkösen yrityksistä – konkurssi, maksuhäiriöitä ja valtavia tappioita
Sanna Marinin ex-puoliso Markus Räikkönen on tullut tutuksi sarjayrittäjänä sekä sijoittajana ja neuvonantajana.
Markuksen osaaminen osuu etenkin teknologia-alalle, ja miehen ura on antanut lupaavan vaikutelman.
Niin positiiviselta tilanne ei kuitenkaan todellisuudessa näytä.
Viime vuoden toukokuussa tekoälyyn keskittynyt startup-firma Forte AI Oy laati tiedotteen, jossa kerrottiin Markus Räikkösen aloittaneen firman toimitusjohtajana.
Vain reilu vuosi myöhemmin firma oli kuitenkin hakeutunut konkurssiin verottajan toimesta.
Samalla kävi ilmi, että Räikkönen oli ollut toimitusjohtajana vain kuukausien ajan, kunnes luopui pestistään kaikessa hiljaisuudessa.
Viihdelehti Seiska selvitti nyt, miten muilla Markuksen bisneskuvioilla sujuu.
Kaupparekisteristä löytyy kuusi toiminnassa olevaa yritystä, joissa hän on vastuuhenkilön asemassa.
Tilinpäätöstiedoista selviää, ettei yksikään firmoista ole mikään varsinainen menestys.
Huonoimmin Markuksen firmoista menee vuonna 2021 perustetulla Kleoverse Oy:llä, jonka toimialaksi on merkitty ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus.
Firma on tehnyt koko sen olemassaolon ajan tappiota. Viimeisin tilinpäätös kertoo 176 690 euron tappiosta. Surkeaa tappioputkea ei ole pelastanut edes sen saama Business Finlandin vuonna 2023 myöntämä 60 000 euron avustuspäätös sekä viime vuonna myöntämä 161 266 euron suuruinen laina.
Valtion omistama Business Finland on siis pumpannut yhtiöön rahaa jo 221 226 euron verran. Siitä huolimatta firma on ajautunut maksuongelmiin.
Tappiota ovat tehneet myös Haltu Oy (-41 348), Starstuff Oy, (-306 784) ja Lively Oy (-45 606).
Markuksen yksi merkittävin ja eniten julkisuutta saanut firma on satelliittiyhtiö ReOrbit.
Syyskuussa uutisoitiin, että ReOrbit on kerännyt rahoituskierroksella 45 miljoonaa euroa. Business Finland on myöntänyt yritykselle vuosina 2021 ja 2024 lainaa yhteensä 485 566 euroa. Sen lisäksi ReOrbitille on maksettu avustuksia vuosina 2022 ja 2023 yhteensä 592 121 euroa. Kaikkiaan tähän firmaan on pumpattu valtion rahoja 1 077 687 euroa.
Tästä huolimatta vuonna 2020 perustettu yhtiö on tehnyt viimeisimmän tilinpäätöstietojen mukaan huiman 6 242 000 miljoonan euron liiketappion.
Tilinpäätös on julkaistu elokuun 6. päivänä tänä vuonna, joten sen taseessa ei vielä näy rahoituskierrokselta saatua 45 miljoonan euron pottia.
Markus Räikkösen firmoille on siten myönnetty valtion lainaa ja avustuksia yhteensä 1 709 914 euroa. Tappiota nämä firmat ovat tehneet viimeisimpien tilinpäätöstietojen mukaan yhteensä huikeat 6 812 428 euroa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä