Katso ensimmäinen virallinen kuva Kimi Räikkösestä Ferrarin tamineissa!
Ensi kaudella Formula 1 -talli Ferrarilla ajavasta Kimi Räikkösestä on tänään julkaistu ensimmäinen virallinen kuva Ferrarin edustusvaatteissa. Kimi voitti toistaiseksi ainoan kuljettajien F1-mestaruutensa juuri Ferrarilla vuonna 2007. Räikkönen sai tallista kenkää kesken sopimuskauden vuonna 2009 espanjalaisen Fernando Alonson syrjäytettyä hänet espanjalaisen rahoitushtiön Santanderin rahoituksen myötävaikutuksella. Räikkönen siirtyi ajamaan rallia, kunnes teki teki näyttävän paluun formulasirkukseen ajamalla Lotus-tallissa kausilla 2012 ja 2013. Räikkösen salamannopea paluu suoraan terävimmälle huipulle yllätti koko formulamaailman, kenties hänet itsensäkin ainakin huippuvauhdin löytämisen nopeuden suhteen, ja tämän menestyksen ansiosta Ferrari halusi hänet takaisin riveihinsä Alonson tallikaveriksi.
Formulamaailman asiantuntijat ennustavat huikeaa kädenvääntöä kahden maailmanmestarin ajaessa Ferrarilla ensi kaudella. Räikkönen on lakoniseen tyyliinsä todennut, että sillä ei ole mitään merkitystä kuka hänen tallikaverinsa on, hän itse ajaa vain mestaruudesta.

Kuva: Scuderia Ferrarin kotisivut
Artikkelikuva: Wikipedia, Räikkönen Ferrarin ratissa vuonna 2007
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti