Katy Perryn isoäiti kuoli – ”Tulen ikuisesti kantamaan osaa hänestä mukanani”
Viime viikolla poptähti Katy Perry, 35, kertoi julkisuudessa iloisista vauvauutisista, mutta nyt hänen perhettään on kohdannut suuri suru. Katy Perryn isoäiti, Ann Pearl Hudson on menehtynyt 99-vuotiaana. Laulaja kertoo asiasta Instagram-tilillään.
Perry muistelee rakasta isoäitiään pitkässä ja tunteikkaassa kirjoituksessa, jonka julkaisi kuvan yhteydessä.
– Ann Pearl Hudson oli taistelija. Hän selvisi taloudellisesta taantumasta ja kasvatti kolme lastaan ompelijattarena stringejä Vegasin esiintyjätytöille valmistaen. Hän oli täysin oma itsensä, hauska ja täynnä kaikkia niitä suloisia ja kodikkaita asioita, mitä isoäideistä puhuttaessa tulee mieleen. Hän oli uskomaton isoäiti ja tulen ikuisesti kantamaan osaa hänestä mukanani, Perry muun muassa kirjoittaa. Kuva on kerännyt lukuisia osanottoja fanien lisäksi monilta julkisuuden henkilöiltä, muun muassa laulaja Demi Lovatolta, televisiopersoona Kris Jennerilta ja muotisuunnittelija Jeremy Scottilta. Lue myös: Katy Perry ihastuttaa somessa raskaustyylillään – ”Siinä hän nyt hehkuu”
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta