Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
Mediapersoona ja Erikoisjoukot-ohjelmassa nähty Kerttu Rissanen kertoo tuoreessa Rahkaa ja Rieslingiä -podcastin jaksossa kiusaamisesta.
Podcastin tuoreessa jaksossa Kerttu ja hänen juontajaparinsa Laura Kaartinen pohtivat, mitä mieltä he ovat anonyymeistä keskustelualustoista. Kertun mielestä Ylilauta on alustoista pahin.
–Se Ylilauta on ihan hirvee paikka. Oon joskus sieltä lukenut itsestäni juttuja ja en oo mistään lukenut niin hirveitä juttuja. Se on ihan sairas.
Kerttu jatkaa, että anonyymeillä alustoilla on myös hyvät puolensa. Hän kertoo itsekin lukeneensa esimerkiksi mielenterveyteen keskittyvää kanavaa, jossa käyttäjät saivat parhaimmillaan apua ja vertaistukea toisiltaan.
Alustojen huolestuttava puoli on, että ne mahdollistavat toisten haukkumisen täysin ilman vastuuta.
– Se on semmosta joukkolynkkaamista, Kerttu toteaa.
Kerttu kertoo saaneensa vihaviestejä Erikoisjoukoista myös yksityisesti Instagramin puolella.
– Että en ansainnut paikkaa siellä ja kouluttajat suosii mua mitä ei todellakaan tapahtunut. Se päätty siihen, et ihmiset sai joukkopsykoosin ja lopulta haukuttiin koko persoona.
Kertulle tyypillisin vihaviestin lähettäjä on mies.
Kertun mukaan myös osallistuminen Selviytyjiin jätti häneen ikävän jäljen, joka vaivasi mieltä pitkään.
– Mut äänestettiin silloin ulos koska olin liian positiivinen.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne