Kerttu Rissanen julkaisi häkellyttävän kuvan vartalostaan: ”Tämä on kuukauden niukan ruokavalion jäljiltä”
Entinen Salatut elämät -tähti Kerttu Rissanen on nähty tänä keväänä MTV3-kanavan suositussa Selviytyjät-sarjassa. Hän julkaisi lauantaina nähtävän finaalijakson kunniaksi kuvasarjan, jossa muisteli sarjaan osallistumista.
Ensimmäisessä kuvassa hän poseeraa vähissä vaatteissa. Hän halusi tuoda esille sen, miten kuvaukset vaikuttivat ulkonäköön ja erityisesti painoon.
– Tämä ei ole minun tavoitevartaloni, tämä on kuukauden niukan ruovalion jäljiltä, metsissä rämpimisen jäljiltä nälässä oleva kehoni.
Ekoissa kuvissa se ilta kun tipuin ja saavuin hotelliin! Reppu haisi ihan kamalalta, samoin minä, Kerttu kirjoittaa.
Putoamisen jälkeen hän kertoo hakeneensa huoltoasemalta järjettömän määrän ruokaa.
– Nälkä oli loppumaton. Suihkuun ois voinu jäädä asumaan.
Heimoneuvostossa aina kerta kerralta vähän räjähtäneempänä alkupanostuksen jälkeen.
Urheilutunteja työkseen vetävä Kerttu myöntää, että ensimmäiset jumppatunnit tuntuivat ohjelman kuvausten jälkeen kuolemalta.
– Mietin et kauan täs oikeen kestää et lihakset palaa tai palaako! Ja keholla kesti palautua normaaliin ruokarytmiin pidemmänkin aikaa. Mut kyl siin kuukauden aikana jo sitte alko jumpat taas kulkea!
– Henkisesti kesti kans jonkin aikaa palata arkeen. Oppi paljon itsestään ja hetken aikaa oli sellanen tyhjyys matkan lopusta. Mutta arki tekee tehtävänsä ja oli ihanaa kans palata omiin rutiineihin, Selviyjäkavereira alkoi jo kaivata. Mut after all, reissu oli upea kokemus ja toi ihania ihmisiä elämään!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Suomen kultainen esiintymispaikka herätti syytökset suosimisesta: ”Pirullista ja puolueellista”
- Muistatko suosikkisarja Melrose Placen? Tältä naistähdet näyttävät nykyään
- Kasinorakastajan blogi: On aika valittaa
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Itävaltalaislehdeltä rajuja syytöksiä Lampeniuksesta ja Parkkosesta: Yleltä suoraa puhetta
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Tänään tv:ssä: Linda Lampenius ja Pete Parkkonen Euroviisujen semifinaalissa
- Muistatko suosikkisarja Melrose Placen? Tältä naistähdet näyttävät nykyään
- Vicky Rosti, 67, Anna-lehdelle: “Olen onnellisempi kuin kolmekymppisenä”