Kerttu Rissanen miesseurassa Helsingin yössä – ”Hänellä näyttää menevän lujaa”
Taannoin Sami Uotilasta eronnut näyttelijä Kerttu Rissanen on taas alkanut liikkumaan yöelämässä, ja keskiviikkona 16. heinäkuuta hänet bongattiin jälleen viihteeltä.
Kerttu vietti iltaa ystäväporukalla Karaokebar Erottajassa, jossa hän esitti Anna Järvisen ja Olavi Uusivirran kappale Nuori ja kaunis. Kerttu lauloi rohkeasti ja kuuluvalla äänellä stemmoja tuntemattoman miehen esiintyessä astetta maltillisemmin.
– Hänellä näyttää menevän aika lujaa, karaokebaarista kerrotaan.
Kerttu on hiljattain nähty ulkona useampaan kertaan. Edellisen kerran hänet bongattiin Ilosaarirockista tumman mieshenkilön seurassa, ja parivaljakon välit näyttivät varsin läheisiltä; Kerttu tanssahteli musiikin tahtiin miehen sylissä.
Samainen mies liikkui Kertun mukana myös festareilla.
Erottajalla Kertun kanssa nähnyt mies oli toinen, mutta kaksikon välit näyttivät enemmänkin ystävällisiltä kuin romanttisilta.
Kerttu muutti alkukesästä erilleen puolisonsa Sami Uotilan kanssa. Erohuhut ovat liikkuneet kevään ajan suuntaan ja toiseen, mutta Kertun viimeaikaiset näyttäytymiset ovat puhuneet eron puolesta.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla