
Kerttu Rissanen pakeni uupumustaan etelän lämpöön – avautuu haasteistaan: ”Ei tässä ole enää mitään järkeä”
Hyvinvointivalmentaja Kerttu Rissanen matkusti hiljattain Espanjan auringon alle lomailemaan. Hän kertoo reissustaan omalla Instagram-tilillään.
Rissanen on lisännyt lomamatkastaan aktiivisesti toinen toistaan upeampia kuvia. Erään postauksen yhteydessä Rissanen kertoo avoimesti kärsineensä viime aikoina lievästä uupumuksesta.
– Takana kiireinen syksy, sain paljon aikaan ja oon toki tyytyväinen mun saavutuksiin. Välillä oli silti jaksaminen aika kortilla ja tuntuu ettei täs oo enää mitään järkeä ku vapaa-aikaa ei yksinkertaisesti ole, Rissanen kirjoittaa julkaisussaan.
Rissanen on kuitenkin keksinyt oivan ratkaisun ikävään tilanteeseensa:
– Sen takia ens vuodeksi oon järkännyt itselleni enemmän vapaata ja aikaa läheisten kanssa viikonloppuihin sekä parempaa aikatauluttamista muutenkin duunijuttuihin, hän kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tasapaino työn ja arkielämän välillä antaa Rissaselle tarvittavaa energiaa.
– Kun työssä ja arjessa on balanssi, odotan ens vuotta ja uusia juttuja innolla! nainen iloitsee.
– Nyt ollu meneillään yks magee työhomma, josta kuulette pian lisää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tulevat päivät Rissanen aikoo ottaa mahdollisimman rennosti.
– Seuraavaks mä otan pienen LOMAN ennen kun palaan takas arkeen, tekee tosi hyvää!! hän hehkuttaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Kerttu Rissanen kärsii ikävästä terveysongelmasta – avautuu vaivastaan: ”Täällä surkuttelen”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Meghanin käytös raivostutti fanit