Kuva: Nelonen
Kerttu Rissanen paljastaa haastavimmat hetkensä Selviytyjissä – yksi tehtävä ylivoimaisesti vaikein: ”Aivan horror minulle”
Salatut elämät -sarjasta tunnetuksi tullut näyttelijä Kerttu Rissanen äänestettiin ulos Selviytyjät Suomi -ohjelman uusimmassa jaksossa.
Rissanen avautuu omista Selviytyjät-kokemuksistaan kisassa mukana olevan Kristian Heiskarin luotsaamassa Kristianin heimoneuvosto -videosarjassa.
– Mitkä olivat sinun haastavimmat hetkesi ja kilpailut Selviytyjät Pohjola -kaudella? Heiskari tiedustelee Rissaselta.
Rissanen nimeää yhdeksi vaikeimmaksi tilanteeksi sen, kun hänet äänestettiin jo kerran aikaisemmin ulos ”mustilla äänillä”, mutta lopulta hän ei saanutkaan lähteä leiriltä. Rissanen kertoo Heiskarille, että tuntui oudolta, kun tiesi, että muut olivat äänestäneet hänet pois kisasta, mutta hän joutui silti jäämään ikään kuin ylimääräisenä kilpailijana paikalle.
– Tuntui, että kovasti piti yrittää olla urhea ja pitää hyvää henkeä yllä, ihan vain jotta itselläänkin pysyi motivaatio yllä kisaamisessa, Rissanen kuvailee.
– Se oli haastavaa ja myös se, että eli jatkuvassa epätietoisuudessa, eikä kehenkään voinut luottaa, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”