
Kerttu Rissanen paljastaa: syömishäiriö
Ex-näyttelijätär ja nykyinen ryhmäliikuntaohjaaja Kerttu Rissanen, 29, kertoi hiljattain, että hänen uransa alkua varjosti syömishäiriö. Lopulta Kertun oli pakko laittaa epäterveelliselle tavalleen stoppi.
Kerttu kertoo kokeneensa ajan, jolloin punnitsi likimain kaiken syömänsä ruoan.
Kerttu kertoo liikkuneensa aina enimmäkseen liikunnan ilosta, mutta vetäneensä urheilullisen elämäntyylin uransa alussa överiksi. Kun Kerttu aloitti uuden työnsä liikunnanohjaajana, hänen ruokasuhteensa alkoi kieroutua.
Kerttu kertoi liikuntaohjaajan uransa alussa liikkuneensa hulluja määriä.
– Pahimmillaan vedin 21 tuntia jumppaa viikossa, Kerttu muistelee.
Liiallisen liikunnan lisäksi Kerttu alkoi tarkkailemaan syömistään, ja kertoo kärsineensä ortoreksiasta.
– Se oli sellaista että mietin tosi paljon mitä syön, ja punnitsin ruokia, Kerttu selventää.
Mehiläisen mielenterveyspalveluiden mukaan ortoreksia on yksi syömishäiriön muoto, joka pitää sisällään pakonomaista pyrkimystä noudattaa mahdollisimman terveelliseksi kokemaa ruokavaliota.
Lopulta Kertun liiallinen liikunta aiheutti hänelle vaikeasti parantuvan ylikuntotilan, joka puolestaan aiheutti Kertun jo entuudestaan huonojen rauta-arvojen romahtamisen.
Pian Kerttu havahtui touhuunsa. Hän alkoi miettiä liiallisen liikunnan lisäksi myös epäterveellistä ruokasuhdettaan, ja tajusi sen menneen överiksi.
– Aloin miettiä että miksi mä punnitsen näitä ruokia, kun enhän mä ollut menossa edes menossa mihinkään kisoihin. Mähän olen liikunnanohjaaja!
Lopulta Kertun elintavat saivat käänteen tekevän muutoksen, kun Kerttu tajusi alkaa syödä enemmän.
– Tajusin että haluan ravita mun kehoa että jaksan treenata, eikä syömistä tarvitse ansaita.
Kerttu kertoi myös parempien liikuntatulosten saamisen motivoineen häntä kohti terveempää ruokasuhdetta.
– Myös jooga on auttanut, se on tarjonnut mulle pehmeämpää lähestymistapaa liikuntaan, Kerttu kertoo.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”