Kihloihin mennyt Toni Nieminen haluaa välttää yhden virheen uudessa suhteessaan: ”Jos olen jotain oppinut…”
Nykyisin kiinteistövälittäjänä työskentelevä ex-mäkihyppääjä Toni Nieminen nähtiin viime keväänä Nelosen suositulla Big Brother VIP -tuotantokaudella. Hän muistelee kokemusta lämmöllä.
– Se keikka jäi minun osaltani lyhyeksi. Se oli kokemus, joka on nyt koettu ja nähty. En kovinkaan montaa päivää ehtinyt talossa viettää. Jos minua nyt kysyttäisiin mukaan sarjaan, en lähtisi mukaan, sillä olen pyrkinyt karsimaan kaiken ylimääräisen pois elämästäni, Toni Nieminen kertoi Metropolille Matinkylään avatun Fressi-kuntosaliketjun avajaisissa.
Big Brotherin jälkeen Toni on halunnut keskittyä töiden tekemiseen ja normaaliin perhe-elämään. Hän vaihtoi hiljattain työnantajaa, mutta työskentelee edelleen kiinteistönvälittäjänä.
Toni haluaa uskoa, että tutustua naamasta on enemmän hyötyä kuin haittaa kiinteistöbisneksessä.
– Koen olevani helposti lähestyttävä persoona, joten tuskin tutustua naamasta voi olla haittaakaan. Toki minusta on kirjoitettu paljon juttuja ja osa jutuista on ollut vääristeltyjä. Niin ehkä osalla on minusta väärä mielikuva. Koen kuitenkin, että minuun on suhtauduttu positiivisesti. Kaiken edelle kiinteistöbisneksessä menee osaaminen, sillä ei asuntoja myydä julkisella naamalla.
Vasta muutaman vuoden kiinteistöalalla työskennellyt Toni on suorittanut LKV-tutkinnon. Koe meni läpi toisella yrittämällä viime syksynä.
– Ensimmäisellä kerralla jäi tutkinnon saaminen parin pisteen päähän. Nyt se meni läpi, Toni kertoo.
Rakkauselämänsä takia otsikoissa ollut Toni elää tänä päivänä tasapainoisessa parisuhteessa kihlattunsa kanssa. Kumppani on esiintynyt Tonin rinnalla ainoastaan sosiaalisessa mediassa.
– Kyseessä on kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. Emme ole halunneet kommentoida suhdetta liiemmin julkisuudessa, koska se ei kuulu muille kuin meille kahdelle. Meille ei ole kuitenkaan mitään salattavaa. Jos olen jotain oppinut, niin en halua asettaa läheisiä ihmisiä alttiiksi negatiivisille asioille.
– Kaikki on hyvin ja olen tosi onnellinen. Emme me muuten olisi kihloihin menneet. Meillä on yhteiset suunnitelmat ja olemme rakentamassa yhteistä elämää. Minulla on vahva tunne, että nyt tässä on kaikki pilarit kunnossa ja loppu on äijästä itsestäni kiinni, Toni naurahtaa.
Toni paljastaa, että hänen elämästään on tekeillä parhaillaan kirja.
– Mikäli kaikki menee hyvin, niin äänikirja saattaa kohta tupsahtaa markkinoille. Siitä on puhuttu ja olen asiaa jo jonkin aikaa hautonut. Nyt alkaa olemaan sen aika. Olen aina ollut avoin, enkä osaa muuksi muuttua. Sen seurauksena olen asettanut itseni alastomaksi ja alttiiksi myös negatiivisille asioille.
Lue myös:
Aleksi Valavuori paljasti BB-talossa muuttuneen suhdestatuksensa!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta