
Kimi Räkköseltä paljastus Minttu-vaimon Instagramissa: ”Haluan viisi lasta”
Kimi Räikkösen, 40, vaimo Minttu Räikkönen, 33, julkaisi Instagramin stories-osiossa kysymyksiä seuraajiltaan, joihin Kimi vastaili rauhalliseen tyyliinsä.
Hän kertoi parin tavanneen aikaa sitten juhannusjuhlilla, joissa oli koolla paljon formulakuljettajan ystäviä. Parasta Mintussa ovat Kimin mukaan tämän nauru sekä huumori, mutta kun mieheltä kysytään mikä on vaikeinta kun on vaimo ja lapsia, jäätyy mies täysin, eikä osaa vastata lainkaan.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Lempijuomakseen Kimi paljastaa valkoviinin. Jäämieheltä kysytään myös mikä on paras Mintun valmistama ruoka.
– Onneksi meillä on nykyään kokki, mutta makaronilaatikko on aina hyvää, Kimi vastaa.
Yksi seuraajista tiedusteli lisäksi, kumpi mahtaa olla parempi kuski?
– Jos kysyt Mintulta niin tietysti hän, mutta ei meillä ole kilpailua. Pääasia on, että päästään paikasta A, paikkaan B.
Kimi ja Minttu avioituivat elokuussa 2016 ja heillä on vuonna vuonna 2015 syntynyt poika Robin sekä kaksi vuotta myöhemmin syntynyt tytär Rianna, mutta onko parin toiveissa kenties lisää lapsia?
– Olen aina sanonut, että haluan viisi lasta, mutta katsotaan, Kimi vastaa arvoituksellisesti seuraajan lähettämään kysymykseen.
Lue myös:
Johanna Tukiainen paljastaa tyttärensä nimen – katso ensimmäinen kuva vauvasta!
IS: Jari-Matti Latvalan äiti Maisa Torpasta: ”Hänessä oli se toinen puoli”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki