Kirja: Frederik kertoo vetäneensä kokaiinia BB-talossa Andy McCoyn kanssa: ”Se vaikutti niin hienostuneelta, että minäkin pyysin”
Laulaja Frederik, 75, eli Ilkka Sysimetsä paljastaa yhteistyössä Tommi Pietarisen kanssa kirjoittamassaan uutuuskirjassa Harva Meistä on Frederik (Otava) kokeilleensa rokkari Andy McCoyn Big Brother -taloon tuomaa nuuskaa. Miehet osallistuivat vuonna 2013 ohjelman julkkiskaudelle.
Mistään tavallisesta nuuskasta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä Frederik väittää kirjassaan, että se sisälsi myös kokaiinia. Big Brother taloon ei saanut sääntöjen mukaan tuoda omia lääkkeitä, mutta nuuskan tuominen rajoitetussa määrin oli kuitenkin sallittua.
Iltaisin muiden asukkaiden mentyä nukkumaan miehet viettivät usein aikaa yhdessä ja nauttivat olutta.
– Istahdimme tuoleihin ja Andy kaivoi taskustaan paketin tupakan näköistä jauhetta. Hän otti sitä hiukan sormiensa väliin ja veti nenäänsä, Frederik kertoo kirjassa.
– Homma vaikutti niin hienostuneelta, että minäkin pyysin. En huomannut aineella olevan mitään vaikutuksia.
Vuoden 2013 Julkkis Big Brotherissa oli miesten lisäksi mukana muun muassa Niko Saarinen, Anu Saagim, Sara Sieppi, Esko Eerikäinen ja Jori A. Kopponen joka myös voitti kilpailun.
Frederik poistui talosta vapaaehtoisesti 15 päivän jälkeen.
Lue myös:
Frederik heräsi Erika Vikmanin vierestä julkkisbileiden jälkeen: ”Mieleeni vyöryi eroottisia kuvia ja tunteita”
IS: Parantumaton sairaus vei Pave Maijasen pyörätuoliin – tauti vaikuttanut radikaalisti muusikon puhe- ja liikuntakykyyn!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa