Kirjailija Katri Manninen kävi koronatestissä – julkaisi itkuisen kuvan
Kirjailija Katri Manninen, 45, julkaisi Instagramissa itkuisen kuvan jossa istuu autossaan Järvenpään terveyskeskuksen pihalla.
– Tältä näyttää koronavirustestin jälkeen kun aivoihin asti on tungettu kaksi testitikkua. Jatkuva yskä teki hommasta asteen verran haastavampaa, Manninen kirjoittaa.
Hän kertoo kuvan yhteydessä, että oireet ovat onneksi olleet suhteellisen miedot. Kirjailijalla on lämpöä, lihaskipua, päänsärkyä ja kuivaa yskää. Hän kertoo menneensä testeihin, sillä puoliso työskentelee terveydenhuollossa eikä hän luonnollisesti halua siirtää tautia eteenpäin.
Myös Mannisen lapsilla on ollut oireita
– Esikoisella alkoi vastaavat oireet alle kaksi viikkoa ennen mun oireita, kuopuksella miedommat mutta samankaltaiset oireet vajaat pari viikkoa ennen veljeä. Pidetään peukkuja että tää on vaan joku muu flunssa eikä oireet pahene tästä, kirjailija kirjoittaa.
Näet kuvan alta. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Katri Manninen aloitti kirjailijanuransa 18-vuotiaana kirjoittamalla vaihto-oppilasvuodestaan nuortendekkarin Vaihto vaaraan, yhdessä äitinsä kirjailija Kirsti Mannisen kanssa.
Manninen on myös tv- ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän on ollut mukana kirjoittamassa muun muassa tv-sarjoja Salatut Elämät ja Kotikatu.
Vuonna 2012 Manninen opiskeli Los Angelesissa Michael Neillin Supercoach Academyssa elämänmuutosvalmentajaksi.
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman