Kohta synnyttävä Sara Parikka avautuu blogissa raskaudestaan: ”Puhti alkaa iltaisin loppua”
Salatuista elämistä tuttu näyttelijä ja bloggaaja Sara Parikka on raskautensa loppuvaiheilla, viikolla 37, ja vauva voi syntyä käytännössä milloin vain. Parikka kirjoitti blogiinsa avoimen tekstin siitä, millaisia tuntemuksia hänellä on viime päivien aikana ollut.
– Olen onnellinen siitä, miten hyvin raskaus on tähän saakka sujunut. Täytyy kuitenkin myöntää, että puhti alkaa iltaisin välillä loppua. Mun oleminen on lähinnä sellaista puhinaa ja vaikerrusta, Parikka kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Näyttelijä kirjoittaa myös ajatelleen paljon tulevaa synnytystä, mutta suhtautuu siihen melko rauhallisin mielin. – Olen varannut nyt vikoille viikoille muutamia hoitoja, kuten: kiropraktikko, akupunktio ja jalkahoito. Oon yleisesti ottaen todella huono käymään missään hoidoissa ja päätin että satsaan nyt raskausaikaan, hän jatkaa. – Toivon, että nämä säännölliset kehonhuollot auttavat mahdollisesti synnytyksessä ja ennaltaehkäisevät myöhempiä ongelmia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Saran perheeseen kuuluu näyttelijäpuoliso Mikko Parikka, sekä pariskunnan kaksi lasta, Mimosa ja Matilda. Sara kertoo, että maaliskuussa 2014 syntyneen Matildan ja joulukuussa 2015 syntyneen Mimosan synnytykset sujuivat aikanaan nopeasti. – Aiemmat synnytykset ovat olleet aika nopsia, joten se on ainoa jännityksen paikka. Samalla oon nauranut, että nyt salettiin synnytän 72h, kun jännitän päinvastaista. Parikat muuttivat hiljattain uuteen taloon, joka on toteutettu perheen toiveiden mukaisesti. Sara ja Mikko ovat jakaneet sosiaaliseen mediaan paljon kuvia uudesta kodistaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta