Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
Suomen viime vuoden euroviisuedustaja Käärijä esiintyi Euroviisujen toisessa semifinaalissa.
Ennen esiintymistään artisti joutui kuitenkin tahtomattaan ikävän kohun keskelle. Käärijä päätti kommentoida tapahtunutta omalla Instagram-tilillään.
Kohu syntyi siitä, että Käärijä oli törmännyt ennen semifinaalin alkua Israelin edustajaan Eden Golaniin. Israelin Euroviisuihin osallistuminen on herättänyt valtavan määrän kritiikkiä kansainvälisesti, ja moni on jopa päätynyt boikotoimaan Euroviisuja Israelin osallistumisen takia.
Käärijä sanoo törmänneensä Edeniin sattumalta, ja tapahtuneesta oli kuvattu video. Video oli kuitenkin julkaistu Edenin Instagram-tilillä, vaikka Käärijältä ei tähän ollut saatu lupaa.
Käärijä kommentoi tapahtunutta Instagramissaan, ja korosti, ettei video ole millään tavalla poliittinen kannanotto tai tuen osoitus Israelille. Eden ei pyynnöistä huolimatta ollut poistanut julkaisemaansa videota Käärijän päivityksen aikoihin.
– Tapasin tänään sattumalta Israelin euroviisuedustajan ja meistä kuvattiin video. Se julkaistiin sosiaalisessa mediassa ilman lupaani. Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu. Haluan selventää ja korostaa, ettei video ole minkäänlainen poliittinen kannanotto tai tuen osoitus, Käärijä kirjoittaa.
Nyt jo poistettu video oli kuvattu viisuareenan artistien tiloissa, ja videolla Käärijä ja Eden tanssivat yhdessä rennoissa merkeissä
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan