Konsta Hietanen paljastaa totuuden Salatut elämät -sarjan intiimikohtauksista – ”Kaikki perustuu luottamukseen”
Tänään keskiviikkona 25. tammikuuta vietetään Salatut elämät -sarjan syntymäpäivää. Suomalaiset ovat päässeet seuraamaan Pihlajakadun värikkäitä tapahtumia yhtäjaksoisesti jo 24. vuoden ajan.
Näyttelijä ja muusikko Konsta Hietanen on esittänyt Salkkareissa Miki Kajanderin roolia keväästä 2020 lähtien. Kuluneet vuodet ovat tuoneet Hietaselle lukuisia hyviä muistoja sekä tärkeitä oppeja, joita hyödyntää näyttelijäntyössä.
Haastavimmat hetket näyttelijänä ovat Hietaselle olleet Salkkareissa silloin tällöin nähtävät, niin sanotut tyhjät kohtaukset, joita hän itse kutsuu ”välikohtauksiksi”.
– Nämä kohtaukset ovat sellaisia, jotka ehkä johtavat johonkin, mutta niitä hallitsee ikään kuin tyhjät tunnetilat. Ne ovat sellaisia, joissa meinaan vähän lopahtaa, Hietanen avaa Metropolille Salkkareiden pressitilaisuudessa.
– Sen sijaan sellaisissa kohtauksissa koen skarppaantuvani, joissa on erilaisia vahvoja tunteita. Mielestäni on helpointa näytellä henkilöä, joka tekee jotain, koska ainahan me ihmiset jotain puuhaamme, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hietasen roolihahmo on totuttu näkemään myös alastonkohtauksissa. Näyttelijä sanoo olevansa tyytyväinen siihen, kuinka tarkasti Salatuissa elämissä kuvattavat intiimikohtaukset suunnitellaan.
Myös Hietasen vieressä seisova näyttelijäkollega Tiia Elg alleviivaa, ettei mitään intiimikohtausta tehdä koskaan improvisoiden.
– Kaikki mietitään huolellisesti etukäteen. Myös itse kuvaustilanteessa käymme vaihe vaiheelta läpi sen, missä kohtaa kukakin tulee lähemmäs, ja kuinka hahmomme koskettavat toisiaan, Elg painottaa.
Kaikissa kohtauksissa näyttelijät eivät ole edes oikeasti alasti, vaan kuvauksissa saatetaan käyttää esimerkiksi ihonmyötäistä ”nakuasua”.
– Kohtaukset antavat tietysti olettaa enemmän kuin mitä niitä kuvatessa todellisuudessa tapahtuu tai mitä meillä näyttelijöillä vaikkapa on päällämme, Hietanen kuvailee.
– Ja mitä ikinä intiimiasiaa Salkkareissa teemme, niin kaikki perustuu luottamukseen. Kaikista tärkeintä on se, että pystyy luottamaan työryhmään ja kollegaan. Loppupeleissä alastonkohtaukset ovat hyvin samanlaisia kohtauksia kuin kaikki muutkin, hän summaa.
Viime vuosina julkisuudessa on puhuttu paljon elokuva-alan intiimikohtausten turvallisuudesta. Lukuisia epäkohtia on nostettu myös Suomessa avoimeen keskusteluun, minkä myötä väärinkäytöksiin kuvauksissa on alettu puuttumaan entistä herkemmin.
– Tämä on oikea suunta. Julkinen keskustelu aiheesta vain lisää entisestään sitä luottamusta. Nämä asiat pitää käydä läpi nimenomaan etukäteen eikä vasta jälkikäteen, Hietanen lausuu vakavana.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tällä hetkellä Hietanen elää poikkeuksellisen onnellista aikaa elämässään, sillä hän on vuodenvaihteessa päässyt irtaantumaan lähes kokonaan töistään.
– Olen nyt lomaillut kuukauden ajan, mikä on ollut todella tervetullutta. Olen haaveillut pidemmästä lomasta jo usean vuoden ajan, ja nyt unelmani vihdoin toteutui, hän iloitsee.
– Loman aikana olen kerran laittanut keikkaa ja käväisin myös Kultainen Venla -gaalassa, mutta muuten olen vain kyydinnyt lapsiani kouluun ja treeneihin. On äärimmäisen hyvä olo.
Lue myös:
Salkkarit-tähti Konsta Hietanen ja Aami-vaimo 14 vuotta naimisissa: ”Vauhti on vain kiihtynyt”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa