Kuva: Metropoli
Kristian Heiskarilta suora kannanotto Archie Cruzin ja Elias Gouldin jättiriitaan Selviytyjissä – ”Päätin vaihtaa seuraa”
Huippusuositun Selviytyjät-ohjelman tuoreessa jaksossa kahden kilpailijan, Archie Cruzin ja Elias Gouldin välille puhkeaa massiivinen riita, jossa kumpikin osapuoli loukkaa toista menemällä tämän henkilökohtaisuuksiin.
Selviytyjissä niin ikään kilpaileva Kristian Heiskari pui tilannetta hyvin avoimesti omassa Kristianin heimoneuvosto -ohjelmassaan. Heiskari kertoo olleensa riidan alkuvaiheessa lähellä kaksikkoa, mutta poistui pian paikalta, kun huomasi miesten tunteiden kuumenevan.
– Pojat otti aika huolella yhteen siinä, Heiskari toteaa ohjelmassaan.
– Minähän olin ensin siinä tilanteessa aivan siinä vieressä ja kuulin ja näin tapahtumat, mutta huomasin, että okei, nyt tässä tapahtuu jonkinnäköinen kränä. Päätin vaihtaa seuraa ja lähdin yksin vähäksi aikaa mustikkaan, hän kuvailee.
Tullessaan takaisin mustikasta, oli Heiskari hämillään heimossa vallitsevasta kummallisesta tunnelmasta.
– Kaikki näyttivät siltä, kuin heitä olisi lyöty haloilla päähän. Archie on haastattelussa ja Elias on kiukkuinen. Näin jakson nähneenä, niin en olisi ihan arvannut, että noin henkilökohtaisuuksiin mennään, mutta hyvähän se on välillä mennä – vaikka sitten viihteen vuoksi, Heiskari tokaisee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Martina Aitolehti paljastaa tienestinsä kohumatsista: ”Niin paljon rahaa”
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”