Kulissien takana – muusikko Jouni Hynynen

Jouni Hynynen on suomalainen muusikko ja kirjailija, joka tunnetaan varsinkin Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuvana. Rääväsuinen partasuu on myynyt kymmeniä tuhansia kirjoja sekä kymmeniä tuhansia albumeita ja esiintynyt myös Radio Rockin taajuuksilla sekä useassa TV-ohjelmassa. Nyt on aika ottaa selvää, kuinka Jouni Hynysestä tuli yksi Suomen tunnetuimpia hahmoja – miehen omin sanoin.
Lapsuuden aika
Elämäni alkoi 15.2.1970 klo 10.10 Lappeenrannan keskussairaalassa. Vanhemmat asuivat silloin Joutsenossa, jossa minäkin jouduin tietysti pari ensimmäistä elinvuottani viettämään. Se lienee jättänyt jotain traumoja. Hynyset oli duunariperhe, tosin äiti taisi hoitaa meitä veljeksiä kotona jonnekin vuoteen -82 asti. Isäukko kantoi ruokaa pöytään.
Lapsuuteni oli perusturvallinen. Ne vähäiset muistot, joita on, ovat hyviä. Kaikki lapsuuden kodit Lappeenrannassa ovat hyvässä muistissa, enkä niistä kauas ole ajautunut vieläkään. Enkä ajaudu. Mutsi oli kotiäitinä, ja ensimmäistä kertaa taisin mennä päivähoitoon vasta joskus neljän tai viiden ikäisenä. En muista tarkkaan. ”
Musiikki vei Jounin jo lapsena mennessään
Elvistä kuuntelin sujuvasti jo alle kymmenen vanhana, se kiehtoi. Mutta Stray Catsin ensimmäinen levy vuonna 1981 vei minut syvälle rokin ytimeen. Silloin tajusin, että musassa on jotain sellaista, joka ravistelee minua. Pian sen jälkeen tuli muun muassa Dead Kennedys, Sielun veljet ja Eput, jotka veivät täysin mukanaan.”
Nuoruus ja alkusoinnut muusikkoudelle
”Nuoruuteni oli hyvin urheilullinen. Hiihdin ja juoksin jostain 7-vuotiaasta lähtien täysi-ikäiseksi saakka. Olihan siinä sekoiluakin teini-iässä, mutta käsittääkseni olin hyvin kiltti ja tasapainoinen, vaikka punkkari olinkin. Mitään kunnon känniörvellystä ei ollut ennen lukioaikoja. Silloin otin kaiken takaisin, velli alkoi Hongiston (Kotiteollisuuden basisti) kanssa maistua urakalla.
Muusikkous ei tosin koskaan käynyt mielessäkään. Kuuntelin kyllä musaa paljon, mutta opettelin kitaran perussoinnut vasta ylioppilaskirjoituksiin lukiessa talvella -89. Sitä ennen olin pompotellut lähinnä vain bassoa ja tehnyt kaverin kanssa huumorinauhoituksia kotiuruilla. Kirjoituksiin lukiessa (tai lukematta jättäessä oikeastaan) tajusin, että soittohommahan on aika helppoa ja kivaa puuhastelua. Omia biisejä alkoi tulla välittömästi, mutta en minä siitä ikinä ammattia ajatellut, itse asiassa en ajatellut silloin yhtään mitään. Ainoastaan keskiolut ja tytöt kiinnostivat, urheilukin oli jo jäänyt.
Bändin alku oli radiopuhelimia mukaillen: varmaa hapuilua. Tiesin, että tästä tulee vielä jotain, mutta lihakset ja taidot eivät vielä ihan riittäneet. Mutta ajatus oli vahva: treenataan ja opetellaan, asenne jätkien kanssa oli (ja on yhä) kohdillaan ja hyvä. Teimme demoja koko 90-luvun alun, laittelimme niitä levy-yhtiöille, mutta kukaan ei oikein tuntunut kiinnostuvan. Lopulta Johanna Kustannuksen Atte Blom sai jonkun demomme sen äänittäjältä Jani Viitaselta (Yön alkuperäinen kitaristi) ja soitteli perään. Teimme ensimmäisen levyn, joka meni täysin ohi. Toinen ja kolmas levy aiheutti jo jotain huomiota, ja neljännen levyn jälkeen olemme vain nautiskelleet kaikesta siitä mitä tulee vastaan. Nyt levyjä on tehty muistaakseni 15, ja sama laskettelu jatkuu.”

Työtä musiikin ohella
”Töitä tein, kouluja en käynyt. Lukion jälkeen pyrin kaksi kertaa Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia, mutta kun tajusin, ettei sinne lukematta pääse, jätin asian siihen. Kävin armeijan, tein satama- ja raksahommia, kävin Jaakkiman kansanopiston radio- ja lehtityön linjan, tein lauantaijuontoja paikallisradio Saimaan Aalloilla satamahommien ohella ja lopulta siirryin koulunkäyntiavustajaksi Lappeenrannan sairaalakouluun, jossa olin koko 90-luvun lopun. Vuonna 2000 heittäydyin tekemään pelkästään musahommia. Se ei ole kaduttanut.
Jätkien kanssa treenailimme 90-luvun alusta lähtien, ja tajusin, että soittohommat ovat ainoa asia mikä minua oikeasti kiinnostaa. Hongisto ja Sinkkonen (Kotiteollisuuden rumpali) olivat samaa mieltä, vaikka Sinkkosen kanssa teimme kaikenlaisia hanttihommia samaan aikaan. Hongisto opiskeli Joensuun yliopistossa jotain, en tiedä mitä. Latu veti kuitenkin vääjäämättä siihen suuntaan, että tästä bändihommasta tehdään vielä jotain. Vastoinkäymisiä oli toki, mutta niihin suhtauduttiin karjalaisella rentoudella. Asenne oli: ”No, kassellaan syssymmällä. Varmaa on ainoastaan se, että turpaan tulee taas.” Sama asenne pätee yhä.”
Yleisö huomaa Kotiteollisuuden
Ensimmäinen tuntuma yleisön kiinnostukseen oli Ruisrock -98. Soitimme teltassa, joka oli ääriään myöten täynnä jengiä. Myöhemmin tajusin, että luultavasti se johtui siitä, että ulkona satoi. Mutta bändi toimi ja ruoto oli pystyssä joka jätkällä. Yleisön määrä toi helvetillisen määrän itsevarmuutta, ja silloin tajusin, että me pystymme hoitamaan tämän.
Kuolleen kukan nimi -levy joskus 2000-luvun alussa oli sitten se lopullinen käännekohta. Sen jälkeen alkoi keikoilla pyöriä porukkaa niin perkeleesti. Media innostui jo edellisen levyn (Tomusta ja tuhkasta) aikaan, mutta se ei vielä juurikaan näkynyt keikoilla. Tai ainakaan muualla kuin isoimmilla paikkakunnilla.
Nyt voin sanoa myös, että periaatteessa mikään ei ole muuttunut vuoden 2003 jälkeen, jolloin jonkinlainen läpimurto tapahtui. Jengi käy keikoilla lämpöisenä ja kone toimii. Suurin muutos on ehkä se, ettei meitä olla pariin viime vuoteen pyydetty isoille festareille, mutta ei minua niiden lökäpöksyjen ja papattajien seuraan hirveästi kiinnosta mennäkään.”
Uran taustahäärijät
”Taustajoukoissa ovat olleet isä, äiti, Sinkkonen, Hongisto, Karmilan Mikko (Kotiteollisuuden tuottaja/äänittäjä) ja nykyisin myös Aaltonen (Kotiteollisuuden kitaristi). Isä ja äiti siinä mielessä, että heidän elämäänsä katsellessa, ja nuorena itsekin samanlaista kokeilleena tajusin, ettei meikäläinen mihinkään klo 7-16 -tyyppiseen työhön pysty. Toki teen nyt(kin) duunini pedantisti; kirjoitan aamulla, päivällä huilaan ja saatan urheilla, illalla ja yöllä teen lisää töitä, mutta kelloa en ole armeijan jälkeen käyttänyt. Se ei sovi hipille. Täytyy olla tilaa hengittää ja aikaa miettiä. Ja täytyy pystyä huilaamaan silloin kuin itse huvittaa.”
Nykypäivä ja tulevaisuus
”Tällä hetkellä en tee muuta kuin musiikkia ja kirjoitan. Jos rahat ei meinaa riittää, teen muutaman mainoksen, tai myyn vaimoni ja lapseni orjiksi. Mielessä on yksi tv-sarjan käsikirjoitus, mutta katsotaan nyt, milloin jaksan/kerkeän tarttua siihen kunnolla. Nyt mielessä on Kotiteollisuuden seuraava levy, jota aloitamme äänittämään syksyllä 2017.
Tulossa on siis samaa vanhaa paskaa – on levyjä ja keikkoja Kotiteollisuuden kanssa, kirjoitan ja yritän pysyä elossa. Kaikki tämä siitä syystä, että rakastan elämää. ”
Lopuksi Jounilta kysytään, onko hänen uransa aikana tapahtunut mitään suuria virheitä. Tähän mies vastaa tyhjentävästi:
”Ei. Ja jos onkin, mitään en kadu.”
 
Kuva 1: Ville Juurikkala
Kuva 2: Pia Pesonen

Saatat myös tykätä
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta