Jorma Uotiselta avoin tunnustus: ”Hautajaiskutsu saattaa tulla”
Koko kansan tuntema tanssija Jorma Uotinen harmittelee kesän juhlakautta omalta kohdaltaan.
Jorma ja hänen läheinen ystävänsä, toimittaja Sami Sykkö, keskustelevat juhlista tuoreessa Sami & Jorma -podcastin jaksossa.
Sami muistelee ensin näyttäviä hetkiä tuoreelta Italian-matkaltaan, jossa hän oli päässyt mukaan italialaistaiteilijoiden illanviettoon.
Pian keskustelu siirtyy kuitenkin Suomeen, kun Sami kysyy Jormalta, onko tämä saanut kesäksi paljon kutsuja erilaisiin juhliin.
Ei kutsun kutsua Jormalle
– Täytyy sanoa, että en ole ensimmäistäkään kutsua tässä viime aikoina saanut, Jorma aloittaa kysymykseen vastaamisen.
Jorma arvelee tilanteen johtuvan iästään. Hänen tuttavapiiristään ei enää juuri löydy nuoria, jotka olisivat valmistumassa ylioppilaiksi.
– Saati sitten kastettavia lapsia, Jorma johdattelee tilanteensa päivittelyä päätökseen.
Sami koettaa vielä ehdottaa, jos Jorman lähipiiristä löytyisi esimerkiksi lapsenlapsenlapsia, joiden juhliin hänet voitaisiin kutsua.
– Se ikäpolvi on niinkun jo poistunut, että ehkä joku hautajaiskutsu saattaa tulla, Jorma toteaa loppukaneetiksi.
Aivan ilman juhlia Jorma ei kuitenkaan ole jäämässä. Hän kertoo odottavansa suvun kesken vietettäviä kesäjuhlia.
– Siitä varmasti kohta tulee kutsu, hän tuumaa Samille.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Poliisit pysäyttivät taas Susanna Penttilän panobussin – festivaaleilla ikävä välikohtaus
- Sara Sieppi repäisi – vau, mikä muodonmuutos!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Huh! Jere Karalahti jouduttiin poistamaan festareiden VIP-alueelta – katso video ja kuvat
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”