Kun peitto ei heilu ja päädytään vaaralliseen oravanpyörään
Oravanpyörässä omassa parisuhteessa. Mitä tehdä, kun toinen ei halua?
Marika Fingerroos pureutuu tuoreessa toivejaksossa valitettavan yleiseen ongelmaan parisuhteissa, seksittömyyteen.
Marika väittää, että jopa 78% suomalaisista pariskunnista on tämän ongelman äärellä. On tavallista, että suhteen alussa ”naidaan kuin kanit”, mutta myöhemmin seksi jää pikku hiljaa ja lopulta mahdollisesti lähes kokonaan.
– Yleensä aina se, joka ei halua, alkaa hallitsemaan suhdetta. Ja se, joka haluaa, jää kuin ajokoira odottamaan ”lähtölaukausta”, Marika kommentoi.
Haluton osapuoli saattaa vältellä seksiä eri tavoin ja esimerkiksi venyttää iltaisin nukkumaanmenoa tai keksii yht’äkkiä erilaisia syitä välttääkseen tilanteen.
Haluava osapuoli saattaa puolestaan painostaa kumppaniaan seksiin, jonka vastareaktiona voi saada kumppanin vetäytymään kuoreensa ja pariskunta voi riitaantua. Oravanpyörä on valmis.
Vlogissa Fingerroos käsittelee lisäksi erilaisia suhteita ja tilanteita, sekä totuttuun tuttuun tapaansa kertoo suoran mielipiteensä kuinka tulisi toimia, jos suhdetta ei saada toimimaan.
Marika jakaa myös kullanarvoisia ideoita ja vinkkejä, kuinka pattitilanne voidaan mahdollisesti purkaa.
Katso toivevlogi alta tai täältä.
Tsekkaa myös muut Marikan vlogin jaksot:
Henkinen väkivalta – ”Kaikki on mustaa, mikään ei tunnu enää miltään”
Lihatiskin naiset – ”Se on ällöttävää”
Sinkkuelämää ja rohkeita paljastuksia – ”Mä rakastan seksii niin paljon”
Marika pudottaa pommin! – Kolmen kimppaa ja kaksin kivaa
Marika Fingerroos uhkeana auringossa paistattelemassa
Näin tiukentuu peppu! Katso Marika Fingerroosin treenivideo
Suorat vastaukset katsojien kysymyksiin
Seiskan bileet ja märkä paljastus
Mitkä naisten ominaisuuden kiinnostavat miehiä?
Pikkujoulujen salattu toinen puoli
Porno – kaiken pahan alku, vai nautinnon lähde?
Miesten traumat ja ihanteelliset mitat
Seksiä naisen kanssa? Entä kuukautisten aikana?
Jos on sellainen hervoton jorma, niin…
Swingers – kiinnostaako parinvaihto?
Rakkaudentunnustukset somessa kielivät ongelmista kotona
Välinpitämättömät vanhemmat ja lellityt lapset
Ihan järkyttävä tuo mun varvas
Mikä rinnoissa ihastuttaa ja vihastuttaa?
Suora seksivinkki: Ota hänet brutaalisti
Kun naiset antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa
Vlogin tarjoaa Metropoli. Seuraa meitä myös Instagramissa: @metropoli_net.
Kuvat: Instagram / Marika Fingerroos

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen

- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus