Lähde: Meghan suunnittelee omaa kostokirjaansa
Herttuatar Meghanilla on paljon kerrottavaa ja paljastuksia kuninkaallisesta perheestä. Closer-lehden haastattelemat sisäpiirilähteet kertovat, että Meghanin virallisesta elämäkerrasta tarjotaan suuria summia.
– Kustannuspiireissä kuhistaan, että kaikki tahtovat kiihkeästi saada Meghanin muistelmat julkaistavakseen. Ilmoille heitetyt luvut ovat naurettavan suuria. Puhutaan kymmenistä miljoonista (punnista). Jossain vaiheessa hän ei voi enää kieltäytyä, lähde sanoo Closerille.
Lähteen mukaan Meghanin tarina tahdottaisiin mahdollisesti myös valkokankaalle.
– On puhuttu sadasta miljoonasta punnasta, jos hän suostuisi samaan aikaan julkaistavaan elämäkertaelokuvaan.
– Hänellä on ollut todella poikkeuksellinen matka. Rakastipa tai vihasipa häntä, ei voi kiistää, etteikö hänellä olisi kuninkaallisesta perheestä ainutlaatuinen näkemys, lähde sanoo.
– Ei ole epäilystäkään, etteikö Meghanilla olisi merkittävä tarina. Nyt on kyse vain ajoituksesta. Meghan on strategisesti päättänyt viivytellä rauhan vuoksi. Hän kuitenkin tahtoo ehdottomasti jakaa totuutensa, ja miksei hän saisi, kun hän on kestänyt niin paljon?
Lähde on vakuuttunut, että Meghan päättää yksin itse, mitä hän tahtoo kertoa tai jättää kertomatta. Luvassa on rehellinen ja yksityiskohtainen muistelmateos, jossa käsitellään syvällisesti kaikkea, mitä Meghan on elämässään kokenut.
Lähteen mukaan Meghan käsittelisi kirjassaan muun muassa lapsuuttaan avioeroperheen kasvattinaan, Hollywood-uransa käänteitä ja tietenkin elämäänsä Britanniassa ja osana kuninkaallista perhettä. Tukena on päiväkirjat, joita Meghan on vuosien ajan kirjoittanut.
– Vaikka hänen elämänsä onkin ollut satua, se on tuonut mukanaan myös runsaasti kipeitä kokemuksia. Hän uskoo vahvasti, että hänen viestinsä voi inspiroida muita. Hän tahtoo kirjansa käsittelevän toivoa ja onnistumisia, mutta hän ei pelkää synkimpien hetkiensä paljastamista, lähde sanoo.
Lähde pitää Meghanin kirjaa eräänlaisena kostona kuninkaalliselle perheelle. Siksi sen aika ei ole vielä, Harry kun yrittää kovasti hieroa sovintoa perheensä kanssa. Meghan ei lähteen mukaan tahdo pilata puolisonsa pyrkimyksiä.
Lähteen mukaan kirjaa ei oteta kuninkaallisissa piireissä vastaan hyvällä. Sellainen on kuitenkin joka tapauksessa todennäköisesti tulossa, ennemmin tai myöhemmin.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta