Lapsettomuushoidot vaimonsa kanssa aloittanut Aki Manninen: ”Egoni on murtunut viimeisiä rippeitä myöden”
Monista televisiosarjoista tuttu pariskunta Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen aloittivat lapsettomuushoidot elokuussa.
Hoidot aloitettiin tutkimuksilla ja Manninen kertoi Ilta-Sanomille pari viikkoa sitten, että testitulokset olivat olleet hänen osaltaan positiivisia.
– Eilen tuli hieno puhelu minulle lääkäriltä. Hän kertoi, että pikku Aki Manniset on ihan täysin kunnossa. Hyvälaatuiset, Aki riemuitsi Ilta-Sanomille.
Viime yönä Manninen julkaisi Facebookissa liikuttavan ja paljon kannustusta saaneen kirjoituksen, jossa hän käy läpi tuntemuksiaan viimeisimmän lapsettomuusklinikalla käynnin jälkeen.
– Tänään ollessamme ❤️@ritaniemi vaimoni kanssa lapsettomuusklinikalla👼, jouduin kysymään itseltäni ‼️MIKSI‼️ minä olen täällä, Manninen kirjoitti.
– Olen ollut tämän asian edessä hämilläni, surullinen😪, vihainen 😡 ja täynnä kysymyksiä.💪Minä terve “nuorimies”😂 luulin olevani #teräsmies. En ollut 🤭ja se on tullut esille monessa asiassa.
– Egoni on murtunut viimeisiä rippeitä myöden, raiskaten kaiken sen ylimielisen tuskan, minkä kultaan-punottu kaunis panssariketju on vienyt mennessään.
– Lohtua pienen ihmisen ja “miehen” elämään tuo loistava usko, toivo ja rakkaus tulevaisuudesta.
– Vaimo 🛠 jos tämä on meille tarkoitettu, niin tulee tapahtumaan.⚖️ Olet kaikki mitä minulla on. 💯❤️
Koskettava ja kaunis kirjoitus on saanut ihmiset liikuttumaan ja lukuisisssa kommenteissa pariskunnalle osoitetaan ymmärrystä sekä rakkautta.
– Kyllä tuli kyynel silmä nurkkaan..Toivon teille kaikkea hyvää ja jos on tarkoitettu myös se pieni ihminen saapukoon teidän elämään…Olisitte upeat vanhemmat….mutta kaikella on tarkoituksensa…jälleen upea kirjoitus …Kiitos …Ihanaa pvää teille….woimia ja halauksia.
– Minusta on upeaa että annatte kasvot asialle josta moni kärsii. Arvostan teitä entistä enemmän. <3 Toivon sydämestäni että toiveenne toteutuu.
– Olette ihana pari ja toivon teille kaikkea hyvää❤️💜💖
Lue alta Aki Mannisen koko kirjoitus.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon