Laulaja Janna avasi ovensa ukrainalaispakolaisille – takana yhteinen joulu: ”He joutuivat jättämään kotinsa, vanhempansa ja koko elämänsä”
Laulajana tunnettu Janna eli Janna Hurmerinta on tehnyt konkreettisia toimia auttaakseen Ukrainan ja Venäjän välisen sodan jalkoihin jääneitä ihmisiä. Janna avasi viime helmikuussa kotinsa ovet kahdelle ukrainalaispakolaiselle, ja hän on auttanut heitä säännöllisesti kuluneiden kuukausien aikana.
Nyt Jannalla ja pakolaisilla on takanaan yhteinen joulu, jonka he viettivät Jannan perheen kanssa. Janna kertoo aiheesta omalla Instagram-tilillään.
– Oon saanut toimia jonkinlaisena tukihenkilönä näille kahelle maailman ihanimmalle ukrainalaiselle nuorelle siitä lähtien kun he helmikuussa saapuivat Suomeen vain pienet reput selässä, Janna kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Janna on lisännyt päivityksensä oheen kuvan, jossa hän poseeraa iloisissa tunnelmissa nuorten ukrainalaisten kanssa kotisohvallaan istuen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– He joutuivat jättämään kotinsa, vanhempansa ja koko elämänsä sodan takia. En oo koskaan tavannut yhtä rohkeita, kultaisia ja ihania nuoria kuin he ovat, artisti kuvailee.
Janna kiittää ukrainalaisia siitä, että hän saa olla osa nuorten elämää.
– Rakastetaan teitä koko perhe ja oli parasta viettää joulu teijän kanssa, hän hehkuttaa.
Koskettava julkaisu on kerännyt runsaasti ylistäviä kommentteja Jannan faneilta. Monet arvostavat Jannan avokätistä tekoa.
– Sulla on kaikki ihailuni laulajana ja ihmisenä. Kuinka onnekkaita nämä nuoret ovatkaan, kun he voivat luottaa sinuun! eräs seuraaja muotoilee sydänemojien kera.
– Oi miten ihanaa, toinen kehuu.
– Oot kyllä Janna ollut niin pyyteettömän hyväsydäminen ihminen ja aidosti välität heistä. Autat, ohjaat ja olet läsnä. Oon todella ylpeä ja kiitollinen teistä, kaikista kolmesta, kiteyttää kolmas.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!