Laulaja Johanna Pakonen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa: ”Vuosipäivä”
Selviytyjät Pohjola -sarjassa mukana oleva laulaja Johanna Pakonen innostui julkaisemaan sosiaalisessa mediassa ensimmäisen yhteiskuvan Samu-rakkaansa.
Hän paljastaa kuvan yhteydessä viettävänsä vuosipäivää rakkaansa kanssa.
Johanna avautui Anna-lehdelle antamassa haastattelussa uudesta suhteestaan.
– Tunnen itseni usein teiniksi uuden miesystäväni kanssa. Tapasimme toisemme viime syksynä. Olemme valtavan rakastuneita, ja meillä on niin erityinen yhteys, että välillä saattaa mennä päivä sängyssä makoillessa ja tuijotellessa toisiamme, Pakonen iloitsee Annassa.
Ennen nykyisen miehen tapaamista Johanna seurusteli pitkään Hunks-tanssijana tutuksi tulleen Antti Lehdon kanssa. He ehtivät olla yhdessä kolme vuotta. Suhteen päättymisen jälkeen hän nautti sinkkuajasta, mutta kaipasi lopulta rinnalle uutta elämänkumppania.
– Jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että olisi mukavaa taas jakaa elämää toisen ihmisen kanssa. Eronneena äitinä, jolla on päävastuu lapsesta, ja reissutyötä tekevänä artistina en tosin kokenut olevani ”ykkösvaraus” kumppania etsivien miesten silmissä. Mutta sitten kohtasin nykyisen mieheni, Pakonen kertoo Anna-lehdelle.
Lue myös:
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman