Kuva: Nelonen
Laulaja Sanin piti mennä naimisiin – avautuu suhteen päättymisestä: ”Heitin hanskat tiskiin ja peruin häät junamatkalla”
Big Brother -taloon astellut laulaja Sani oli reilu 20-vuotias, kun Aikakone-yhtye nautti suurta suosiota 90-luvulla. Yhtyeen suosion takia hän päätti tehdä suuria uhrauksia yksityiselämässään.
Hän kertoi villeistä vuosista talon muille asukkaille.
– Olitko sä sinkku vai parisuhteessa silloin? Aleksi kysyi Sanilta.
– Minun piti mennä naimisiin, mutta heitin hanskat tiskiin ja peruin häät junamatkalla. Se oli ihan hirveätä ja kauheeta. Olimme jo pidemmän aikaa miettineet avioitumista. Musahommat lähtivät vain niin rytinällä, kun olin saanut opinnot loppuun. Huomasin, etten ole se tyttö, joka jää Hämeenlinnaan kangaspuita kutomaan, Sani vastasi.
Hän kertoo vuodattaneensa runsaasti kyyneliä päättyneen parisuhteen takia.
Sani kertoo tehneensä Aikakoneen kanssa parhaimmilaan yli 200 keikkaa vuodessa.
– Se oli sellaista menoa, jota ei tule enää, Sani kertoi.
Lue myös:
Kaksi Big Brother -asukasta joutui heti ulos asumaan – syyt hämmentävät:”Mä olen liian pitkä sänkyyn”
Big Brother -taloon astelleen näyttelijä Markku Pullin hurja muodonmuutos – katso kuvat!
Big Brother -kausi käynnistyi vauhdikkaasti – julkkisasukas esitti härskin toiveen: ”Vitsi, kun joku panisi täällä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”