
Perintöprinsessa Laura Hautaniemi suunnittelee muuttoa: ”Ollaan jo katseltu asuntoja missisiskojen kanssa”
Miss Suomen 1. perintöprinsessaksi valittu Laura Hautaniemi, 25, edusti virallisesti Yvette x Pernilla Böckermanin vaatemalliston lanseeraustilaisuudessa viime tiistaina. Laura kertoili iloisena Metropolin haastattelussa kuulumisiaan ja myönsi, että kiirettä on pitänyt.
Laura on missifinaalin jälkeen jatkanut sohvasurffailua siskonsa luona Helsingissä ja suunnitelmissa on käväistä tulevana viikonloppuna myös Kuopiossa, jossa hän on asunut ennen missirumbaa.
– Pitää mennä sopimaan opiskelujuttuja, farmasiaa Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva Laura kertoo Metropolille.
Hän paljastaa myös etsivänsä asuntoa Helsingistä yhdessä Miss Suomi Viivi Altosen ja Miss International Finlandiksi valitun Anna Merimaan kanssa.
– Vähän ollaan asuntoa katseltu ja jatketaan etsimistä, mutta kaikkien pitää vielä hieman suunnitella elämää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ero missikiertueen aikana
Laura erosi missikiertueen aikana pitkästä parisuhteesta ja on viettänyt sinkkukesän. Hän myöntää eron olleen raskas.
– Kyllä se oli rankkaa aikaa. Asuin jo puoliksi Helsingissä silloin keväällä ja sitten tuli ero. Kuopiosta olen sitten koko kesän reissannut Helsingissä siskon luona. Nyt tässä aloitetaan pikkuhiljaa itsenäistyminen.
Lauran mukaan sinkkuaika on ollut myös kivaa, sillä hän ei ole yhdeksään vuoteen ollut vapailla markkinoilla. Tuore perintöprinsessa paljastaakin saavansa paljon viestejä ja treffipyyntöjä.
– Kyllä kalenteri alkaisi täyttyä, jos niitä vaan hyväksyisi. Katson kuitenkin tarkkaan kenelle vastaan.
Hän kertoi Metropolille elokuussa, ettei kumppania ollut vielä löytynyt, vaikka kaunotar kävi kesän aikana useilla treffeillä. Kiireinen nainen ei kuitenkaan ole vielä valmis sitoutumaan.
– Nyt on ollut pikkasen kiirusta, hän nauraa.
Lue myös:
Alma Hätönen avautuu omasta jaksamisestaan: ”Olen ollut kerran bornoutin partaalla”
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!