Kuva: Instagram @lauralepisto
Laura Lepistö esitteli pyöristyneen vauvamahansa avannossa – ”Mulla avanto aina eniten tuntuu mahassa”
Noin viikko sitten raskaudestaan kertonut entinen taitoluistelija Laura Lepistö nauttii monen muun suomalaisen tavoin kunnon talvesta. Lauran suosikkitalvilajeihin kuuluu muun muassa avantouinti, mutta raskauden takia hän ei ole päässyt ottamaan ihan kaikkea iloa irti avannoista tänä talvena.
Laura on julkaissut Instagram-tilillään kaksi kuvaa, joissa hän poseeraa avannossa. Kuvatekstistä käy kuitenkin ilmi, ettei Laura ole uskaltanut kastaa hyytävässä vedessä kuin jalkansa.
– Jos jotain tänä täydellisenä lumitalvena on haikaillut, niin kunnon avantouintia. En oo uskaltanut raskausaikana käydä avannossa, vaikka siitä jonkin verran kokemusta onkin ennestään. Jotenkin mulla avanto aina eniten tuntuu mahassa, hän kirjoittaa.
Jos upotus ei näy, katso julkaisu täältä. Laura kiittelee kuvajulkaisunsa ohessa myös saamaansa tukea raskausilmoituksensa jälkeen. Hän kirjoittaa vaihtaneensa kokemuksia ja keskustelleensa myös uusien ihmisten kanssa raskaudesta ja tulevasta vanhemmuudesta. – Tuntemattomassa vanhemmuusgeimissä vertaistuki, vinkit ja kokemukset tuntuu kyllä kultaakin kalliimmalta, hän kirjoittaa. Ilmoittaessaan raskaudestaan noin viikko sitten Laura totesi, ettei ollut pitänyt raskaaksi tuloa itsestäänselvyytenä koskaan. Hän odottaa Tommi-puolisonsa kanssa tulevaa perheenlisäystä innolla. Lapsen on määrä syntyä heinäkuussa. – Niin onnellisina, kiitollisina ja uteliaina ihmetellään millainen vahvistus saadaan tänä vuonna meidän tiimiin, Laura kirjoitti.
Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä. Lue myös: Laura Lepistö ja Tommi-rakas: Vauva tulossa! Taitoluistelija Emmi Peltonen suhteestaan huippufutariin: ”Olemme onnellisesti yhdessä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa