Lehtiväite: Vankilaan tuomittu Marius salakuljetettiin sairaalaan katsomaan Mette-Maritia
Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby on väitetysti vieraillut äitinsä luona sairaalassa useita kertoja tutkintavankeudesta käsin.
Norjalaislehti Se og Hør kertoo, että Marius olisi saatettu Oslon Rikshospitaletiin sairaalan takaoven kautta poliisin ja henkivartijoiden saattamana. Lehden mukaan tarkoituksena oli ilmeisesti välttää paikalla olleet kuvaajat. Se og Hør väittää kuitenkin saaneensa kuvan Mariuksesta matkalla sairaalaan.
Marius tuomittiin maanantaina neljän vuoden vankeuteen useista rikoksista. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhreilleen korvauksia yhteensä noin 58 000 euroa. Tuomio sisältää muun muassa kaksi raiskausta sekä lähisuhdeväkivaltaa ex-kumppania kohtaan.
Norjalaismedioiden mukaan Marius oli siirretty viime perjantaina Oslon vankilasta Ilan vankilaan. Tämän jälkeen hän olisi väitteiden mukaan käynyt äitinsä luona sairaalassa useammin kuin kerran.
NRK on aiemmin kertonut, että vangille voidaan poikkeustapauksissa myöntää lupa valvottuun ja lyhyeen poistumiseen vankilasta esimerkiksi vakavan perhetilanteen vuoksi.
Mette-Marit on parhaillaan sairaalassa keuhkonsiirron jälkeen. Norjan hovi tiedotti tänään keskiviikkona, että kruununprinsessa on saanut uudet keuhkot ja leikkaus on tähän mennessä sujunut onnistuneesti.
Mette-Marit sairastaa keuhkofibroosia, jonka vuoksi keuhkonsiirto oli viimeinen hoitokeino.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä
- Uskomaton käänne! Mette-Maritin rötöspoika Marius Borg Høiby pääsee kotiin
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Mette-Marit kotiutui sairaalasta – koskettavat sanat: ”Olen saanut elämän lahjan”
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Vicky Rostilta surullinen paljastus terveydentilasta
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Huh mikä muutos! Archie Cruz on muuttunut mies!
- Norjan hovi uuden kohun keskellä: Mette-Maritin toinenkin poika pulassa
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Lauri Tähkän tytär Minttu puhuu suoraan musiikkiurastaan – ”Olen päässyt ohituskaistoja pitkin”
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan