Levillä viihtynyt Duudsoneiden Jarno sairastui pahemman kerran: ”Oon nukkunut vuorokaudesta 17 tuntia”
Duudsoneista tunnettu Jarno Laasala kertoi Instagram-tilillään sairastuneensa koronaan. Laasala julkaisi useita kuvia, joissa poseeraa positiivisen pikatestin kanssa silminnähden väsyneen näköisenä.
– Sain koronan ja oon nukkunut viimeisestä vuorokaudesta sen about 17 tuntia. Väsyttänyt siis hulluna, Laasala kirjoittaa kuvatekstissä ja kuvailee oireitaan, joita ovat olleet muun muassa nuha, yskä, pääkipu ja pieni kuume.
– Onneksi siis aika lievät oireet ja kaksi rokotetta itsellä. Nyt 4. päivä oireita menossa, alkaa vähän hellittää niin, että jaksaa jo laittaa ruokaa ja siivoilla.
Jarno sanoo olevansa onnekas, että sairastui vasta nyt. Hän ehti reissata Portugaliin, purjehtia Atlantin yli tv-ohjelmaa varten, nauttia Karibiasta ja joulusta perheen kanssa Seinäjoella sekä uudesta vuodesta kaveriensa kanssa Lapissa.
– Omat fiilikset on, että tämä omikron tulee nyt pyyhkimään tartunnoissa läpi huolella, ja vaikka tämän nyt saakin lähes ”kaikki”, koska tarttuu myös rokotettuihin niin onneksi ei ole niin vakava oireissa.
– Toivon todella, että tämän myrskyaallon jälkeen korona on entistä lievempi, seuraavat variantit entistä kesympiä oireiden puolesta, joten kuvio lähenee kausi-influenssaa, jengii ei enää päädy teholle ja päästään lopullisesti eroon rajoituksista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Jarno Laasala päätti hypätä tuntemattomaan ja ymmärsi jotain tärkeää: ”Tämä on täysin selvää”
Anna: Jarno Laasala toipuu erostaan – ”Olen heikko ja rikki”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys