Levytyssopimuksen allekirjoittanut Konsta Hietanen rehellisenä musiikkiurastaan – ”Uskomaton prosessi”
Tähdet, tähdet -ohjelman voittajana ja Salatut elämät -näyttelijänä tunnettu Konsta Hietanen allekirjoitti levytyssopimuksen Universalin kanssa viime vuoden lokakuussa.
Suomalaiset ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa, että Hietanen julkaisisi uutta musiikkia. Nyt Hietanen kertoo, mitä hänen musiikkiuralleen tällä hetkellä kuuluu.
– Musiikkiurani etenee hyvin, ja tiedän, että monet odottavat jo biisejäni. Haluan kuitenkin tehdä kappaleitani rauhassa, sillä olen vielä aloitteleva biisintekijä, Hietanen toteaa Metropolille.
– Sanoitan ja sävellän kappaleeni itse. Olen tehnyt kuluneen vuoden sisällä paljon materiaalia ja useita kappaleita, joista lähdemme nyt etsimään niitä timantteja.
Keikkojen osalta Hietanen ei osaa sanoa, että milloin niitä voi vallitsevan koronapandemian vuoksi järjestää. Mutta biisipuolen kanssa hän aikoo työskennellä ahkerasti tulevana syksynä.
– Uskon, että nyt rupeaa todella tapahtumaan, kun ihmiset palaavat lomilta, ja pääsemme kunnolla työn touhuun.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hietanen kertoo, että hän ja hänen ”oikea kätensä”, muusikko Santtu Väänänen saattavat toisinaan demottaa kappaleita jopa yömyöhään asti. Hietanen sanoo nauttivansa suuresti musiikin luomisprosessista.
– Minä rakastan musiikin tekemistä. On mielestäni uskomaton prosessi luoda maailmaan jotain täysin uutta, Hietanen kuvailee.
– Kun ajatuksen tasolla pyörineestä ideasta tulee lopullinen – se on aivan mahtavaa.
– Tunnen oloni hyvällä tavalla malttamattomaksi. En jaksaisi odottaa, että ihmiset pääsevät kuulemaan kaikki kappaleet, joita olemme tässä kuluneen vuoden aikana tehneet, hän hymyilee.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!