Liiketoimintakieltoon määrätty Kaisa Liski paljasti uuden ammattinsa: ”Vierivä kivi ei sammaloidu”
Televisiosta tuttu ex-kiinteistökuningatar Kaisa Liski sai viime heinäkuussa yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
Ehdollisen vankeustuomion lisäksi Liski joutuu maksamaan velkojille yli 260 000 euroa. Hänet on myös määrätty kolmen vuoden mittaiseen liiketoimintakieltoon, joka päättyy kesäkuussa 2025. Liski voi tämän ajan toimia työntekijänä, mutta ei yrittäjänä.
Oikeuden mukaan Liski on luovuttanut varoja itselleen ja yhtiön ulkopuolelle yli 260 000 euron edestä, vaikka on ollut tietoinen yhtiönsä taloudellisista vaikeuksista. Liski pahensi toiminnallaan merkittävällä tavalla yhtiön maksukyvyttömyyttä. Lopulta yhtiö asetettiin konkurssiin lokakuussa 2019.
Paljasti uuden ammattinsa somessa
Nyt Kaisa paljastaa henkilökohtaisella Facebook-tilillään uuden aluevaltauksensa. Hän kertoo aloittaneensa kaikessa hiljaisuudessa hääsuunnittelijana.
Hän on julkaissut Instagram-tilillään kaksi hääaiheista kuvaa, jotka on otettu luksushotelli Kämpin käytävällä ja ravintola Kappelissa.
– Uutta tulossa. Vierivä kivi ei sammaloidu, hän kirjoittaa Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteyteen.
Lisäksi hän on käyttänyt kuvien yhteydessä hashtageja #events, #newbusiness, #future, #needtowork ja #lovetowork.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”