Linda Lampeniuksen kuvat syömishäiriöajoilta ovat kylmäävää katsottavaa – muistelee vaikeita vuosiaan: ”Kukaan ei tiennyt mitään”
Huippuviulisti ja ex-malli Linda Lampenius sairasti nuorena useita erilaisia syömishäiriöitä. Hän kertoo avoimesti rankasta aiheesta lokakuussa julkaistussa, Kesytön elämäni (Otava) -elämäkertakirjassaan.
Nyt Lampenius on lisännyt omalle Instagram-tililleen liudan kuvia, joiden yhteydessä muistelee vaikeita vuosiaan. Kuvat ovat peräisin ajalta, jolloin Lampenius sairasti anoreksiaa, ortoreksiaa ja bulimiaa.
Kuvista näkyy selvästi, kuinka Lampenius on laihtunut rajusti sairauksiensa vuoksi. Kuvasarjassa on mukana otoksia myös sairaalasta, jonne Lampenius lopulta joutui.
– Salainen elämäni ortoreksian kanssa (1984-1999), Lampenius kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
– Olen kärsinyt anoreksiasta (lyhyen aikaa), ortoreksiasta sekä bulimiasta (1987-2007), hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Postauksesta käy ilmi, että Lampenius osasi salata sairautensa taitavasti. Ihmiset naisen ympärillä eivät osanneet aavistaa, kuinka rikki nuori ja kaunis nainen oli sisältäpäin.
– Kukaan ei tiennyt mitään. Kaikki sanoivat vain kuinka kurinalainen ja hyvännäköinen olin, Lampenius summaa.
Lampeniuksen julkaisu on kerännyt runsaasti ylistystä Instagramissa. Monet kiittävät naista avoimuudesta.
– Olet vahva selviytyjä, varsinkin kun uskallat paljastaa haavoittuneet hetkesi. Arvostan! eräs seuraaja kommentoi sydänemojin kera.
– Onneksi oot vahva nainen ja selvisit, toinen muotoilee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Syyskuussa Lampenius kertoi kirjaprojektistaan hyvin rehellisesti omalla Instagram-tilillään. Hänen mukaansa prosessi on vaatinut haastavien tunteiden kohtaamista.
– Omaelämäkerran kirjoittaminen on ollut minulle pitkä ja melko vaikea matka. Puhun vaikeista aiheista, kuten syömishäiriöistä, vihasta itsestään, riippuvuuksista, läheisriippuvuudesta, petoksista ja valheista, Lampenius kuvailee.
– Mutta puhun myös rakkaudesta, musiikillisista kohokohdista, menestyksestä, ilosta ja uskomattomista hetkistä. Tuntuu, että olen elänyt monia elämiä … monia niistä samanaikaisesti.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”