Luksusyksityiskohta Janni Hussin uudessa kodissa herättää kysymyksiä
Rallikartturi ja juontaja Janni Hussi muutti hetki sitten uuteen kotiin erottuaan Joel Harkimosta.
Janni löysi eron jälkeen omakotitalon, ja muutti samalla Sipoosta Helsinkiin. Kartturi paljasti myös remppaavansa kotiaan mieleisekseen.
Mitään jättiremonttia talo ei kuitenkaan vaatinut.
– Halusin vain laittaa talon fengshuita omaan mieleen sopivaksi. Se vaati yhden seinän kaatamisen, Janni kertoi.
Janni ei ole juurikaan esitellyt uutta kotiaan sosiaalisessa mediassa, mutta talossa sijaitseva kuntosali on tullut seuraajille kuitenkin tutuksi, sillä Janni julkaisee Instagramin puolella usein videoita treeneistään.
Upean näköinen kuntosali on herättänyt myös kysymyksiä somessa. Esimerkiksi Jodelin käyttäjät ovat pohtineet, onko treenitila tosiaan Jannin kotona, vai käykö hän jossakin muualla treenaamassa.
Janni kuitenkin paljasti äskettäin, että sali on ikioma.
– Kyllä, sali on kotonani! hän kertoi viihdelehti Seiskalle.
Kotisalin kattoa koristaa upea, tähtitaivasta muistuttava valoinstallaatio, joka oli olemassa jo Jannin muuttaessa.
– Tähtitaivas on edellisen omistajan laittama. Hänellä oli siinä leffahuone, mutta minulla ei ole sellaiselle tarvetta. Huoneesta siis tuli punttis!
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”