Maija Vilkkumaan Pariisin-häämatka sai yllättävän käänteen – teki positiivisen raskaustestin: ”Siihen loppui samppanjanjuonti”
Muusikko Maija Vilkkumaalla on tällä viikolla edessään suuri juhlapäivä, kun hän torstaina 28. huhtikuuta viettää 15-vuotishääpäiväänsä kumppaninsa Mikko Kososen kanssa.
Juhlan kunniaksi Maija ja Mikko ovat matkustaneet keväiseen Pariisiin, jossa he olivat häämatkalla vuonna 2007. Maija on julkaissut reissusta romanttisen yhteiskuvan yhdessä puolisonsa kanssa, ja otoksen yhteydessä hän muistelee parin vuosien takaista häämatkaa.
Häämatka ei sujunut aivan kuten kaksikko oli alunperin kuvitellut.
– Meillä on Mikon kanssa ensi torstaina 15-vuotishääpäivä, Maija julistaa postauksensa alussa.
– Vuonna 2007 tultiin häämatkalle Pariisiin tarkoituksena nauttia kaupungista ja samppanjasta, mutta sitten teinkin raskaustestin joka oli positiivinen, ja siihen loppui samppanjanjuonti. Esikoistytär syntyi saman vuoden viimeisinä päivinä, hän kuvailee.
Nyt Maija ja Mikko päättivät palata kaupunkiin muistelemaan aiempaa matkaansa ja yhteisiä vuosiaan.
– Huhtikuinen Pariisi on tietysti uskomattoman kaunis, ja on jotenkin tosi siistiä ja liikuttavaakin miettiä tätä kulunutta viittätoista vuotta. Sitä miten me ollaan saatu maailman rakkaimmat tytöt ja meistä on tullut perhe. Miten ollaan koettu hirveästi seikkailuja ja soitu musiikkia ja on ollut kaikkea hauskaa ja kaunista – ja toisaalta, miten joskus, kun on ollut ärsyttävää ja hankalaa, ollaan jotenkin menty sen läpi niinkuin aallon läpi sukelletaan.
Kirjoituksensa lopussa Maija ylistää miestään vuolain sanoin.
– Kiitos Mikko näistä vuosista, oot paras enkä tiiä missä oisin ilman sua, ja palataan Pariisiin vielä ainakin seuraavat 50 vuotta, hän summaa sydänemojin kera.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Maijan postaus on kerännyt valtavasti ihastelevia kommentteja naisen ystäviltä ja faneilta. Monet suomalaiset julkisuuden henkilöt ovat jättäneet onnittelunsa kuvan alle.
– Onnea ja rakkautta, artisti Anna Puu toivottaa.
– Hurraa rakkaus! iloitsee laulaja Irina.
– Hienoo tyypit! Onnea! hehkuttaa räppäri Brädi.
– Onnea Maija ja Mikko! Ihan huippua, että näinä aikoina ja kaiken katoavan keskellä on jotain noin vahvaa ja pysyvää, muusikko JP Leppäluoto muotoilee.
Lue myös:
Maija Vilkkumaa ei sulata Anna Erikssonin mielipiteitä: ”Olemme aivan eri linjoilla!”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti