Maria Guzeninan pitkä suhde on päättynyt: ”Olen menossa vastaanotolle yksin”
Kansanedustaja Maria Guzenina kertoo eronneensa toimittajana työskentelevästä avopuolisostaan Kari Mokosta. Asia käy ilmi, kun Maria kertoo Instagram-tilillään saapuvansa Linnan juhliin ilman seuralaista.
– Kansanedustajien kutsut Linnan juhliin tulivat tänään. Olen menossa vastaanotolle yksin. Minun ja Karin kahdeksan vuoden avoliitto päättyi viime keväänä yhteisen pitkän pohdinnan jälkeen, Maria kirjoittaa.
– Näiden vuosien aikana ja pohjalta on välillemme syntynyt luja ystävyys, jota vaalimme nyt eri osoitteista käsin. Kari on ja tulee olemaan minulle aina rakas ihminen, hän jatkaa.
Maria kirjoittaa, ettei suhteen päättymiseen liity draamaa tai kolmansia osapuolia.
– Lähimmät ystäväni ja työtoverini ovat tienneet tilanteestamme jo pitkään. Koska viimeistään itsenäisyyspäivän vastaanotolla joku saattaa ihmetellä, miksi Kari ei ole rinnallani aikaisempien vuosien lailla, haluan kertoa asiasta nyt myös näin sosiaalisen median kautta.
Maria toteaa, etteivät he tule kommentoi eroa enempää julkisuuteen.
– Toivon, että saan keskittyä rauhassa työhöni kansanedustajana ja espoolaisena valtuutettuna tässä hyvin haasteellisessa maailmantilanteessa. Eduskunnan loppukaudesta ei tule puuttumaan vakavia ja vaikeita tilanteita, kuten ei myöskään pian toimintansa aloittavien hyvinvointialueiden startista.
– Ihmisten on saatava tuki ja turva, hoito ja hoiva myös kriisien keskellä. Suomesta on pidettävä huolta. Sen varmistamisen eteen jatkan uurastamista päivittäin, kuten aina ennenkin.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen

- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus