Kuva: AOP
Maria Nordin kirjoitti psykologisia rentoutusharjoituksia sisältävän lastenkirjan – kertoo nyt, miten idea kirjaan syntyi!
Hyvinvointiyrittäjä ja somevaikuttaja Maria Nordin julkaisi tänään keskiviikkona uuden, lapsille suunnatun Taikamatka-nimisen kirjansa (Viisas elämä).
Kirja sisältää interaktiivisia tarinoita, jotka toimivat hyvin iltasatuina perheen pienimmille tai yhteisinä rentoutushetkinä myös suuremmille ryhmille.
Nordin on saanut kirjoittamisprosessissaan paljon tukea omilta lapsiltaan, jotka ovat antaneet hänelle rehellistä palautetta tarinoista. Kaikista eniten Nordin jännitti 11-vuotiaan kuopuksensa reaktiota.
– Tämä meidän vanhin lapsemme on sisarkolmikosta kaikista kriittisin. Mutta olin ihan häkeltynyt, kun hän yhden tarinan luettuaan kehui, että: ”äiti, tämä on todella hyvä”, Nordin iloitsee Metropolille antamassaan haastattelussa.
– Olin siitä todella yllättynyt, hän lisää nauraen.
Idea lastenkirjan kirjoittamisesta lähti siitä, kun Nordin rupesi soveltamaan aikuisille tarkoitettua Free to Heal -menetelmäänsä eri ikäisille lapsille. Free to Heal -menetelmän avulla voi Nordinin mukaan saada helpotusta monenlaisiin elämää rajoittaviin oireisiin, kuten allergioihin ja yliherkkyyksiin.
Nordin alkoi lukemaan Free to Heal -menetelmänsä harjoituksia iltasadun omaisesti muun muassa omille lapsilleen ja huomasi, että tämä oli varsin tehokas rentoutuskeino pitkän päivän jälkeen.
– Taikamatka-kirjan saduissa lapsi saa olla tarinan sankari ja päähenkilö. Lisäksi kirjassa on hyviä, psykologisia rentoutusharjoituksia, jotka on sovellettu lapsen maailmaan, Nordin kuvailee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin