Maria Veitola täytti 50 vuotta – avautuu rehellisenä iästään: ”Olisinpa nähnyt tänne asti”
Suomen menestyneimpiin toimittajiin lukeutuva Maria Veitola täytti eilen sunnuntaina (26.2.) 50 vuotta. Juhlan kunniaksi Veitola julkaisi omalle Instagram-tililleen koskettavan julkaisun, jonka ohessa hän kirjoittaa avoimesti ikäänsä liittyvistä ajatuksistaan.
Päivityksen viereen Veitola on lisännyt itsestään kaksi kuvaa, joista toinen on otettu aivan hiljattain ja toinen lähes 50 vuotta sitten.
– 50. En voi käsittää. Elämä menee nopeastl. Mähän oon se nuori, rohkea, utelias, sinnikäs, herkkä ja vähän omituinen tyyppi, Veitola aloittaa herkän tekstinsä.
– Ai niin, oon se edelleen. Paitsi nuori, hän lisää.
Vielä Veitolasta ei kuitenkaan tunnu, että hän olisi vanha.
– Joka ikinen päivä himmeet kicksit siitä, että oon terve ja elossa. Se on parasta, toimittajatähti hehkuttaa.
Aina elämä ei ole ollut Veitolan kohdalla helppoa. Nykyisin hän on erityisen kiitollinen kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat tukeneet häntä hänen vaikeina hetkinä.
– Olisinpa nähnyt tänne asti nuorena, kun elämä oli niin tuskallista, että halusin kuolla. Onneksi oli ihmisiä, jotka sanoivat, että koita kulta jaksaa. Kiitos ikuisesti siitä, Veitola muotoilee sydänemojin kera.
Tulevaisuuteen Veitola katsoo toiveikkaana.
– Sitten lapsuuden, mun parhaat vuodet on tähän mennessä olleet 40-50. Mä luulen, että tää vaan paranee. En malta oottaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Veitolan synttärijulkaisu on kerännyt hurjasti onnitteluja.
– Onnea mahtava ja muikea Sinä. Oot antanut tähän maailmaan paljon, valokuvaaja Meeri Koutaniemi toivottaa.
– Onnea ihana, sä oot upee aina vaan! näyttelijä Olga Temonen kirjoittaa.
– Miljoonasti onnea ja monia armorikkaita vuosia upea, ihana Maria! kommentoi juontaja Vappu Pimiä sydänemojin kanssa.
– Onnea rakas ystävä! Onneksi olet vasta 50, sulle on niin valtavasti annettavaa. Ja upeeta, että sussa elää karjalaisen mummon viisaus, urbaanin teinin energia, älykkö, hullukko, vapaus ja reflektio. Kohta juhlitaan! näyttelijä Christoffer Strandberg toteaa.
– Onnea vielä tähänkin foorumiin ihanin Maria, oot 50 vuoden saatossa muodostunut kultakimpale! kuvailee laulaja Anna Puu.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat