Kuva: Instagram @marika.fingerroos
Marika Fingerroos paljastaa, miten hänestä tuli valtakunnan kohutuin salarakas: ”Siinä oli sutinaa puolin jos toisin”
Vesa Keskisen salarakkaana julkisuuteen ponnahtanut Marika Fingerroos paljastaa Metropolille pitämässään vlogissa, miten kaikki alkoi – eli miten hänestä tuli valtakunnan kohutuin salarakas.
Marika kertoo saaneensa paljon kyselyitä aiheesta, joten nyt hän on päättänyt nostaa kissan pöydälle ja avautua aiheesta tarkemmin.
– Mä osallistuin sellaiseen kilpailuun, kun ”Miss Ykköset”. Silloin en itse asiassa tuntenut Vesaa ollenkaan, hän aloittaa palaten muistoissaan vuoteen 1996.
Marika nappasi lopulta kauneuskilpailun voiton, jonka myötä hän sai Keskisen kyläkaupalta pieniä työtilaisuuksia, joiden kautta hän tutustui myös Vesaan.
– Siinä vuosien mittaan pikkuhiljaa rupesi tulemaan vähän sellaista kutinaa ja sutinaa puolin ja toisin, hän kertoo.
Marika kertoo, ettei aluksi ottanut hänen ja Vesan ”silmäniskupelejä” tosissaan, sillä hän oli tuohon aikaan itsekin parisuhteessa. Aika kuitenkin kului, ja vuosien päästä hän ja Vesa sopivat salaiset treffit Seinäjoelle.
Katso ja kuuntele koko tarina Marikan salarakasajoista ja salasuhteen paljastumisen jälkeisistä tunnelmista alla olevasta vlogista!
Jos upotus ei näy, voit katsoa vlogin myös täältä.
Lue myös:
Marika Fingerroos esittelee vuoden syntisimmät joululahjat: ”Löytyy muutakin kuin dildoja”
Marika Fingerroos paljastaa, miksi lopetti yhteistyön Martina Aitolehden kanssa: ”Hänen käytöksensä herätti myötähäpeää”
Marika Fingerroos seksuaalisesta häirinnästä: ”Tänä päivänä loukkaannutaan, jos pomo kehuu kaula-aukkoa”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos