
Me Naiset: Heidi Sohlbergin talous romahti eron jälkeen – tiesi tekevänsä oikean päätöksen: ”En voisi jäädä suhteeseen rahan vuoksi”
Vuonna 2001 Miss Suomeksi kruunattu Heidi Sohlberg erosi keväällä 2018 puolisostaan Niklas Sohlbergista. Pariskunta ilmoitti asiasta tuolloin Heidin omalla Instagram-tilillä.
Nyt, kolme vuotta myöhemmin Heidi avautuu erostaan Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa. Eron myötä moni asia Heidin elämässä muuttui, ja yksi niistä oli naisen taloustilanne.
Yrittäjänä ja juontajana toimivan Heidin ex-mies oli hyvin toimeentuleva, joten erottuaan joutui Heidi pärjäämään arjessaan aiempaa vähemmällä.
– Kun erosin, tein laskelmia, millä summalla kuukaudessa tulen yksinhuoltajana toimeen, Heidi kertoo Me Naisille.
Vaikka hän tiesikin joutuvansa laskemaan elintasoaan, ei rahalla ollut loppupeleissä suurta merkitystä eropäätöstä tehdessä.
– En voisi jäädä suhteeseen vain rahan vuoksi, eikä raha ollut erotessa mikään iso kysymys. Mutta eron jälkeen ymmärsin eri tavalla rahan arvon, Heidi painottaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Heidin mukaan onnellisuus on aina ollut hänelle yksi tärkeimpiä arvoja elämässä ja hän on pyrkinyt luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Rahaa enemmän Heidi miettikin lapsiaan – kuinka heidän elämänsä voisi pysyä mahdollisimman samanlaisena kuin aikaisemmin?
Perhe on päätynyt ratkaisuun, jossa parin 11- ja 13-vuotiaat tyttäret asuvat vuoroviikoin äidillään ja isällään.
– Minulle oli tärkeää, että tyttöjen koulu pysyisi samana ja heidän arkensa muuttuisi mahdollisimman vähän, Heidi summaa.
Lue myös:
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä