Kuva: Instagram @palanderossalminen
Me Naiset: Riina-Maija Palander paljastaa kauneusoperaationsa: ”Kaikista tulee vanhoja rusinoita, mutta sen voi tehdä kauniistikin”
Yrittäjä ja neljän lapsen äiti, Riina-Maija Palander kertoo avoimesti Me Naisten haastattelussa ulkonäöstä ja kauneustoimenpiteistä, sekä niiden mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta ja itsenäistymisestä.
Viron Ontikassa majataloa miehensä Kalle Palanderin kanssa pyörittävä Riina-Maija oli aiemmin totuttu näkemään vain puolisonsa vaimona.
– Tuntui, että Kalle sai aina kaiken huomion ja kunnian. Minä en ollut näkyvä. Sitten elämässäni alkoi vaihe, jossa tuli minun vuoroni tulla näkyväksi ja irrottautua hänen varjostaan. Aloin tehdä asioita omana itsenäni, en vain Kallen puolisona tai lasteni äitinä, Riina-Maija kertoo Me Naisten haastattelussa.
Radikaali ulkonäön muutos blondista tummatukkaiseksi pari vuotta sitten auttoi Riina-Maijaa sisäistämään uuden itsenäisemmän roolinsa. Muutokseen on kuulunut myös kauneusoperaatioita.
– Minua on korjailtu kahdesti. Silmäni laserleikattiin 16 vuotta sitten ja rintani palautettiin ryhtiin muutama vuosi sitten korjausleikkauksella. Nyt ne näyttävät samanlaisilta kuin ennen neljän lapsen imetyksiä.
Riina-Maija haluaa näyttää hyvälle, mutta ei ole ajatellut tehdä muita toimenpiteitä. Hänelle naisellisuus ja ulkonäkö ovat asioita, joista saa nauttia ja joilla saa leikkiä.
– Jos ulkonäköäni kehutaan, se tuntuu hyvältä, mutta itsetuntoni ei ole siitä kiinni – se on aika rautainen muutenkin. Parasta on kehu naiselta toiselle, en koe kauniita naisia kilpailijoiksi.
Helmikuussa 44 vuotta täyttävä Riina-Maija ei ota ulkonäköpaineita ikääntymisestä.
– Rakastan naururyppyjä ja hyvän elämän jälkiä. Kaikista tulee aikanaan vanhoja rusinoita, mutta sen voi tehdä kauniistikin. Minulle riittää, että temppelini ei romahda ja ettei minun tarvitse stressata siitä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: IS: Riina-Maija Palander avautuu parisuhteensa nykytilasta ja pettämisväitteistä: ”Olen saanut kursittua avioliittoni kasaan” IL: Aviokriisissä rypevät Kalle ja Riina-Maija Palander joutuivat Viron verottajan syyniin – laiminlöivät raportoinnin
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”