Me Naiset: Uusi suhde Susijengin valmentajaan Lassi Tuoviin yllätti Piritta Hagmanin – ”En murehdi, kuinka kauan se jatkuu”
Hyvinvointivaikuttaja Piritta Hagman erosi vuonna 2018 entisestä miehestään, ex-jääkiekkoilija Niklas Hagmanista. Vuodenvaihteessa Piritta toi julkisuuteen uuden suhteensa Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajan Lassi Tuovin kanssa.
Tuore parisuhde on yllättänyt Piritan, sillä hän on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan ryhtyisi etäsuhteeseen. Tällä hetkellä Lassi kuitenkin asuu Ranskassa ja Piritta Suomessa.
Piritta avautuu etäsuhteestaan Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa.
– Yllätys yllätys, tässä ollaan, Piritta kommentoi Me Naisille.
– Lassin tavattuani tajusin, että en voi estää jotakin syntymästä vain oman mustavalkoisen ajatteluni takia, hän jatkaa.
– Aikuisena en muutenkaan ole pystynyt suunnittelemaan elämääni puolta vuotta pidemmälle. Aina jotain on tapahtunut toisin kuin olin ajatellut.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Haastattelussa Piritta kertoo tunteneensa välittömästi, että Lassi on hänelle ”se oikea”.
– Lassin kanssa tuntui alusta asti siltä kuin olisin tuntenut hänet tosi pitkään. Se oli iso juttu, sillä en koe sellaista usein, nainen hehkuttaa.
Lassi on hänelle samaan aikaan rakastaja ja paras ystävä.
– Toisen kanssa pitää olla hauskaa ja haluan, että hän jaksaa nauraa väsyneillekin jutuilleni.
Tällä hetkellä pariskunta elää edelleen tutustumisvaiheessa. Piritan mukaan hän ei aio asettaa paineita suhteelle.
– Olen kiitollinen, mitä olen saanut tässä suhteessa kokea, mutta en murehdi, kuinka kauan se jatkuu, Piritta painottaa.
– Aika näyttää, mihin elämä vie Lassia ja minua.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä