Mika Kallion puoliso paljastaa, miksi osallistui Diili-ohjelmaan: ”Oli aika repäistä”
Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion kihlattu Inka Isotalo, 36 on yksi Diili-ohjelman uuden tuotantokauden kilpailijoista. Isotalo on kauppatieteiden maisteri ja toiminut pitkään puolisonsa asioidenhoitajana ympäri maailmaa.
Isotalo kertoi Instagram-tilillään niistä asioista, jotka vaikuttivat hänen päätökseensä osallistua ohjelmaan. Hän sanoo halunneensa aloittaa puhtaalta pöydältä ja koki, että oli aika repäistä itsensä irti taustahommista.
-Vaatii suunnattomasti pokkaa laittaa oma ammattitaito, nimi, naama ja maine panokseksi ennalta-arvaamattomaan julkiseen kisaan, harvasta on siihen.
Isotalon mukaan häpeästä ei kasva mitään hyödyllistä, toisin kuin riskeistä. Myös ongelmanratkaisukyvyn hän listaa yhdeksi vahvuuksistaan.
-En ole koskaan jäätynyt kun tilanne on päällä, nyt oli tilaisuus näyttää se. En osaa vetää roolia, vaan ohjelmassa näkyy kaikki aitona.
-En pelkää mitään, tai ketään, Isotalo toteaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Inka Isotalo ja Mika Kallio kihlautuivat toukokuussa 2016. Heillä on marraskuussa 2016 syntynyt tyttö.
Diili maanantaisin alkaen 22. helmikuuta klo 21 Nelosella.
Lue myös:
IL: Diili-kilpailija Pasi Karjalaisen rötöstausta paljastui – tuotanto tiesi rikoksista
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen