Mikael Granlundin suhde etenee vauhdilla – uusin askel kertoo paljon
Mikael Granlundin uusi rakas on jo muuttanut kiekkotähden luokse San Joséen Kaliforniaan.
Mikael Granlund, 31, ja Emmi Granlund erosivat kesäkuussa ja monelle tieto tuli täytenä shokkina. Muutamia vuosia sitten avioituneen parin elämän luultiin olevan idyllistä ja jopa täydellistä. Emmilla ja Mikaelilla on kaksi taaperoikäistä poikalasta.
Ero oltiin kuitenkin käyty lähipiirin mukaan läpi jo alkuvuoden aikana, sillä Emmi osti Hollolasta suurehkon omakotitalon toukokuussa eikä Mikkea enää nähty tiluksilla.
Mikke vaikuttaisi kuitenkin toipuneen erosta hyvin, sillä hän on seurustellut jo useamman kuukauden ajan Helsingistä kotoisin olevan hierojan kanssa.

Mikaelin uusi rakas on saanut paljon hehkutusta
San José Sharksin riveihin pelaamaan siirtynyt kiekkotähti on ottanut kultansa mukaan Kaliforniaan.
– Mikke asuu jo avoliitossa uuden rakkaansa kanssa. Nainen on tavannut lapsetkin ja tulee erittäin hyvin toimeen heidän kanssaa, Seiskalle kerrotaan.
– Miken kulta on 25-vuotias. Hän on erittäin ahkera ja pidetty ihminen, lähipiiri kertoi Seiskalle.
Mikaelin joukkueella surkea alkukausi
Elämä Kaliforniassa ei ole ollut kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä Granlundin San José Sharks -joukkue on pelannut surkeasti.
Ilmaveivistä kuuluisaksi nousseen Granlundin joukkue on voittanut 12:sta ensimmäisestä pelistä ainoastaan yhden. Mikke ei ole myöskään saanut peliä luistamaan, sillä hän on pelannut viidessä pelissä ja saanut aikaiseksi vain yhden syöttöpisteen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt