Mikko Koivun Natalie-vaimo teki nolon mokan
Ex-jääkiekkoilija Mikko Koivu on avioitunut kultansa Natalie Koivun (os. Dillon) kanssa. Pari on palautunut Minnesotan hääreissultaan Suomeen, Nattiella on ollut paljon kerrottavaa Instagram-seuraajilleen.
Suomeen ja etenkin Suomen luontoon ilmeisen ihastunut Natalie kertoo keskiviikkona (30.10.) seuraajilleen, että yksi hänen merkittävimmistä helpotuksistaan muutosten ajassa on ollut kylmävesiuinti ja avantouinti.
Natalie kertoo yhdistävänsä kylmissä vesissä polskimisen saunomisen kanssa, kuten monella muullakin on tapana.
– Olemme siirtymässä siihen vuodenaikaan Suomessa, kun kaikesta tulee nopeasti pimeää – sekä kirjaimellisesti päivänvalon puutteessa että kuvainnollisesti mielialoissamme ja ajatuksissamme, jos emme ole varovaisia, Natalie muistuttaa.
Tämän takia hän pitää tärkeänä sitä, että terveelliset tavat otetaan taas esille, jotta niiden avulla saa pitää itsensä terveenä, toiveikkaana ja henkisesti kestävänä.
Avantojulkaisussaan Nattie ei ole vielä päässyt avantoon, vaan pulikoi toistaiseksi vielä sulassa vesistössä. Kuvien joukkoon on päässyt myös kaksi tunnelmallista otosta; yksi saunasta, ja toinen kauniista auringonlaskusta.
Julkaisunsa loppuun Natalie lisää itse selvittämänsä informaation.
– Hauska fakta: termi ”avanto” tarkoittaa käytännössä reikää jäässä, mutta olen oppinut, että täällä päin ihmiset vaikuttavat käyttävän sitä mistä tahansa kylmäuimisesta, hän päättää kirjoituksensa.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan avanto tarkoittaa jäähän tehtyä tai syntynyttä aukkoa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys