Miss Suomi Petra Hämäläinen esitteli kuvankauniin siskonsa – eivät ole toistaiseksi kokeneet yhtä asiaa yhdessä: ”Tämä asia pitää muuttaa asap”
Hallitseva Miss Suomi Petra Hämäläinen on julkaissut Instagram-tilillään kuvasarjan, jossa poseeraa yhdessä isosiskonsa kanssa. Hän kertoo Riina-siskonsa asuneen jo vuosia Austraaliassa, missä hän myös itse teki aikoinaan mallintöitä. Sisarukset eivät ole kuitenkaan koskaan asuneet samaan aikaan kengurumaassa.
– Riina on aina ollut se ihminen, joka uskoo minuun 110%, tukee, rakastaa ja kannustaa tapahtuu elämässä mitä vain ja tästä olen niin älyttömän kiitollinen. Toivottavasti jokaisella olisi joku yhtä upea ihminen omassa elämässä. On ihan mieletöntä tietää, ettei oikeasti koskaan ole yksin yhtään minkään asian kanssa. Vaan aina on joku, johon voi luottaa ja joku haluamassa siulle vain hyvää, Petra Hämäläinen kirjoittaa.
– Miun sisko on asunut pysyvästi Australiassa Sydneyssä syksystä 2016 lähtien. Ennen tätä myös mie asuin Sydneyssä & Melbournessa 2016, kun tein siellä mallintöitä. Hassua onkin, ettei koskaan olla oltu samaan aikaan Australiassa ja tää asia pitäs muuttaa asap, hän jatkaa.
Eri puolilla maailmaa asuminen tai aikaero eivät ole vaikuttaneet sisarusten väleihin.
– Aina jatketaan mihin jäätiin ja harvoin jäädään, koska pidetään yhteyttä päivittäin. Siitä on kiva, kun on myös itse asunut Sydneyssä niin tietää vähän, mistä toinen aina puhuu ja miltä siellä näyttää, Petra kirjoittaa.
Sisaruksilla on paljon yhteisiä intohimonkohteita.
– Erityisesti tykätään retkeillä luonnossa, treenata yhdessä ja seikkailla milloin missäkin. Koskaan en unohda kun oltiin juoksulenkillä ja minua puri kyy tai sillon kun oltiin Espanjassa suppaa ja minua poltti meduusa tai kun viimeimmäksi oltiin Lapissa vaeltaa vähän liian kovassa pakkasessa ja siulta löytyi käden lämmittimet taskusta, keskellä ei mitään, Petra kertoo.
Lue myös:
Miss Suomi Petra Hämäläinen yllättää – muutto ja uusi työpaikka!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla