Mitä tapahtui Meghan Marklen sormukselle?
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan ovat pian seitsemän vuotta kestäneen avioliittonsa aikana joutuneet oikomaan erohuhuja jo useaan otteeseen.
Viime kesänä huhut lähtivät taas laukalle, kun pari edusti vain omissa tapahtumissaan ja eri puolilla maailmaa. Huhuista huolimatta he ovat taas näyttäytyneet yhdessä ja osoittaneet suhteensa voivan hyvin, ja jatkaneet sitten samaan malliin.
Kun Harry kosi Meghania vuoden 2017 marraskuussa, sujautti hän ex-näyttelijän sormeen mittatilatun, kolmella kivellä koristetun sormuksen. Suurin, arviolta jopa kolmen karaatin timantti on hankittu Botswanasta, jossa pari vietti ensimmäisen yhteisen lomalta.
Timantteihin lukeutuu myös kiviä prinsessa Dianan kokoelmasta.
Sormuksen hinnaksi on Daily Mailin mukaan arvioitu yli 140 000 euroa.
Meghanin huomattiin vain kaksi vuotta myöhemmin tehneen selkeän muutoksen kihlasormukseensa. Vuoden 2019 Trooping the Colour -paraatin aikaan nähtiin, että sormusta oltiin muokattu huomattavasti ohuemmaksi alkuperäiseen verrattuna.
Vuonna 2022 julkaisemassaan kirjassa Finding Freedom toimittaja Omid Scobie väitti, että muokkaukset olivat Harryn päätös.
Samana vuonna huomattiin, että kihlasormus olisi taas mahdollisesti muuttunut. Tuolloin näytti siltä. että sormukseen olisi lisätty enemmän timantteja.
Jälleen vuonna 2023 Meghan edusti pitkään ilman sormusta. Tämän tulkittiin viittaavan siihen, että sormus oli jälleen kerran korjattavana.
Kun Meghan julkaisi tulevan Netflix-sarjansa promomateriaalia, huomattiin niissä, että sormus oli muuttunut taas kerran. Nyt keskellä oleva timantti näyttää erilaiselta kuin aiemmin.
Päivitetty versio on nyt yhdistetty jo aikaisemmin tutuksi tulleeseen renkaaseen. Kokonaisuuteen kuuluu myös walesilaisesta kullasta tehty vihkisormus, joka on ollut kuningasperheen naisten keskeinen perinne jo vuodesta 1923, kun kuningataräiti Elisabet meni naimisiin.
Aiemmin pyöristetty timantti on tätä nykyä leikattu kulmikkaammaksi.
Kihlasormuksien päivittäminen on yleistynyt tapa, jota ovat suosineet muun muassa Victoria Beckham sekä Tanskan kuningatar Mary.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa